Tunne jäsenistön tarpeet

21.10.2019

Juha Heikkala
Juha Heikkala

Juha Heikkalan mukaan jokaisen suomalaisen järjestön ja yhdistyksen on reagoitava yhteiskunnan rakennemuutokseen ja uusien sukupolvien joustaviin tapoihin toimia.

Jäsenistö vähenee ja ikääntyy, eikä hallitustyöskentely vedä puoleensa uusia kiinnostuneita. Onko järjestö- ja yhdistystoiminta todella kriisissä, kuten monessa yhdistyksessä ympäri Suomea juuri nyt koetaan?

 – Ensinnäkin tilastollinen fakta on, ettei suomalainen järjestötoiminta todellakaan hiivu. Päinvastoin, meillä perustetaan ja rekisteröidään joka kuukausi noin 200 uutta yhdistystä. Vapaaehtoisten määrätkin ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan, yhteiskuntatieteiden tohtori, konsultti Juha Heikkala sanoo.

Hän on työskennellyt yli 20 vuotta suomalaisten järjestöjen parissa ja osallistunut niiden uudistumisprosesseihin. Heikkala määrittelee, että perinteinen suomalainen yhdistys on edelleen toimiva käyttöliittymä tai kuori ihmisten yhteiselle toiminnalle. Tekemisen tavat ja sisältö olisi kuitenkin tuotava tähän päivään.

 – Suomalaisista yhdistyksistä aivan omanlaisiaan tekee niiden sääntely laissa. Missään muualla maailmassa ei ole täysin samanlaista mallia. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa vapaaehtoistyötä tehdään ennen kaikkea perheen ja kirkon piirissä, ja Yhdysvalloissa taas auttaminen perustuu varakkaiden harrastamaan hyväntekeväisyyteen.

Suomalainen järjestelmä yksityiskohtaisine vaatimuksineen on ohjannut yhdistyksiä korostamaan kaikenlaista virallista kokoustamista. Juha Heikkalan mukaan vähitellen kokouksista saattaa jopa tulla yhdistyksen toiminnan tärkein sisältö. Ihmiset alkujaan yhteen tuonut kiinnostava tekeminen jää tällöin sivuosaan.

 – Ja sitten ollaankin tilanteessa, jossa uusien jäsenten ja aktiivien houkuttelu alkaa olla ihan syystä todella vaikeaa. Ketäpä kiinnostaisi vapaa-ajan harrastus, jossa tarjolla on lähinnä paperinmakuista palaveeraamista ja muistioiden laatimista? Sitähän monen ihmisen työpäivät ovat muutenkin täynnä.

 

Kohti kuluttajaidentiteettiä

Jokainen yhdistys tarvitsee mukaan myös uusia sukupolvia ollakseen olemassa tulevaisuudessakin. Nuoret ovat kasvaneet erilaisessa maailmassa kuin vanhempansa ja isovanhempansa, joten heidän koko identiteettinsä ja siten myös tapansa toimia ovat täysin toiset. Juha Heikkala kutsuu tätä koko yhteiskunnan paradigman muutokseksi.

 – Iso virta vie siihen suuntaan, että ihmiset ovat yhä enemmän tietoisia kuluttajia – eivät nöyriä hallintoalamaisia. Nuoret ovat tottuneet päiväkodista asti tekemään asioita mobiilisti, joustavasti ja itseohjautuvasti. Ei heitä pysty siis yhdistystoiminnassakaan pakottamaan jäykkiin ja ylhäältä saneltuihin raameihin.

Tästä huolimatta moni järjestö ja yhdistys keskittyy Juha Heikkalan mukaan edelleen nimenomaan rakenteisiin. Oma organisaatio ja sen hallinnollinen tarjonta osataan yleensä kuvailla yksityiskohtaisesti. Yhtä kirkasta ei välttämättä ole, mitä arvokasta toiminnan olisi tarkoitus tuoda yksittäisen jäsenen arkeen.

Heikkala listaa vielä yhden suuren yhteiskunnallisen trendin, joka vaikuttaa väistämättä myös yhdistyksiin. Suomen syntyvyys laskee ja väestö ikääntyy hälyttävää tahtia. Samaan aikaan muuttoliike vie väkeä harvaan asutuilta alueilta isoimpiin kasvukeskuksiin.

Monessa kunnassa ei siis enää ole sitä väestöpohjaa, jonka varaan paikalliset yhdistykset ovat aikoinaan rakentuneet.

 – Tämän saman rakennemuutoksen kanssahan kamppailee parhaillaan esimerkiksi koko sote-järjestelmämme. Maaseudun lääkäripula on vasta alkusoittoa, Juha Heikkala sanoo.

 

Byrokratiaa keventäen

Miten kaikkiin näihin valtaviin haasteisiin on mahdollista vastata? Onko perinteisten yhdistysten tilanne toivoton?

 – Positiivinen viesti on, ettei ihmisten halu kuulua johonkin ja tehdä asioita yhdessä ole hävinnyt minnekään. Moni asia on silti ajateltava uusiksi, Juha Heikkala vastaa.

Aloittaa voi esimerkiksi turhauttavan kokousbyrokratian purkamisesta. Heikkalan mukaan yhdistyslaki antaa kyllä liikkumavaraa uudistaa yhdistyksen päätöksentekoa ja dokumentointia kevyempään suuntaan. Tarvittava tekniikka kulkee jo enimmäkseen mukana jokaisen taskussa tai kassissa.

 – Kokousrutiinien karsiminen ei todellakaan tarkoita, että yhdistyksessä alettaisiin soheltaa vailla mitään suunnitelmallisuutta. Papereiden pitää edelleen olla kunnossa esimerkiksi rahoittajien suuntaan, mutta tämä onnistuu myös ilman toistuvaa tuntikausien kokoustamista.

Heikkala kertoo joidenkin yhdistysten luopuneen lähes kokonaan perinteisistä kokouksista. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on helppo tehdä hallitukselle tai koko jäsenistölle erilaisia kyselyitä ja äänestyksiä.

 – Muutoinkin digitaaliset alustat antavat hyvät välineet yhyttää jäsenistö ja tiedottaa asioista. Kun sitten ollaan koolla, voidaan keskittyä varsinaiseen kaikkia kiinnostavaan tekemiseen.

Lisäksi Heikkala näkee väistämättömänä vaatimuksen ammattimaistumisesta. Vapaaehtoisten määrät ovat pysyneet ennallaan, mutta pitkäjänteinen sitoutuminen on heikentynyt. Laatuvaatimukset ovat kasvaneet, eikä yhdistyksen hallinnointi kiinnosta.

Tulevaisuudessa yhdistysten siis on joko palkattava työntekijä hoitamaan hallinnollisia tehtäviä tai ostettava ne ulkopuolisilta yrityksiltä.

 – Tämä ei tietenkään ole yksinkertainen asia yhdistysten resurssien ja jäsenten maksukyvyn kannalta, Heikkala muistuttaa.

 

Kohderyhmät tunnettava

Hyvin monessa järjestössä ja yhdistyksessä parannettavaa olisi Juha Heikkalan mukaan jäsenistön tuntemisessa.

 – Hieman kärjistetysti sanottuna ainoa tieto saattaa olla se, ketkä ovat maksaneet jäsenmaksunsa. Ymmärrys ihmisten tarpeista on monesti hävettävän huonoa. Kun taas esimerkiksi pankki, vakuutusyhtiö tai kaupparyhmä haluaa tietää pienimmänkin yksityiskohdan asiakkaistaan.

Yritysmaailman kohderyhmäajattelussa olisikin Juha Heikkalan mielestä mallinnettavaa myös vapaaehtoistoiminnassa. Hän mainitsee kansanterveys- ja potilasjärjestöjen jo lähteneenkin osin tähän suuntaan: tunnistamaan jäsenkunnastaan erilaisia ryhmiä erilaisine toiveineen. Tämän jälkeen on mahdollista miettiä, millaiset toimintamuodot palvelisivat kutakin kohderyhmää parhaiten.

Väestörakenteen muutokseen oikeastaan ainoa järkevä suhtautumistapa on Heikkalan mukaan käytännöllinen realismi. Muuttovirta maalta kaupunkeihin on globaali trendi, eikä mikään ennusta sen laantuvan.

 – Yhdistysaktiivien olisi osattava tarvittaessa myöntää myös se, ettei jatkamisen edellytyksiä yksinkertaisesti enää ole. Hirttäytyminen kerran luotuun rakenteeseen ei voi eikä saa olla mikään itsetarkoitus. Kuihtuneen yhdistyksen sinnittely ei myöskään ole paras tapa kunnioittaa hienoja perinteitä, Heikkala toteaa.

Kansanterveys- ja potilasjärjestöjen kentässä on hänen mukaansa runsaasti mahdollisuuksia yhteistyöhön ja jopa yhdistymisiin – niin oman järjestön sisällä kuin yli diagnoosirajojenkin. Useiden järjestöjen Yksi elämä -toiminta on tästä erinomainen esimerkki.

Juha Heikkalan mukaan näköpiirissä on myös jännittäviä ja innostavia mahdollisuuksia. Välttämätön sote-uudistus toteutuu jossakin vaiheessa, ja siinä terveysjärjestöillä saattaa olla varattuna aivan uusi rooli. Tulevaisuuteen voi siis suhtautua haasteista huolimatta odottaen.

 – Onnittelen lämpimästi jokaista yhdistyksissä toimivaa ihmistä – te olette tehneet hienon ja tärkeän valinnan. Toivotan myös voimia nostaa arvokasta toimintaa entistä enemmän esille ja tehdä markkinointityötä. Kavereille voi kertoa omasta yhdistyksestä ja kutsua heitä mukaan.

 

Teksti: Mari Vehmanen

Kuva: Mikko Käkelä