Perjantai on ilon päivä

21.10.2019

Nostossa nousijana Neemi Tuppi, nostajina valmentajat Emma Rinne ja Emmi Lehtinen sekä Pinja Hernesmaa, takana Neemin äiti Marika Kujanpää.
Nostossa nousijana Neemi Tuppi, nostajina valmentajat Emma Rinne ja Emmi Lehtinen sekä Pinja Hernesmaa, takana Neemin äiti Marika Kujanpää.

Iloinen, liki kymmenen lapsen ja nuoren, ryhmä kerääntyy Seinäjoen Siniseen halliin harjoituksiin. Vähän jännittääkin, ovathan paikalla toimittaja ja valokuvaaja. Ryhmä on Silver Sharks ry:n Special-joukkue. Ja laji on cheerleading.

Joukkueeseen ovat tervetulleita kaikenikäiset tytöt ja pojat, jotka tarvitsevat erityistä tukea harrastamiseen sairauden, vamman tai muun rajoitteen vuoksi. Tammikuusta 2018 toimineessa joukkueessa harjoitellaan cheerleadingin perusteita ja edetään harrastajan omassa tahdissa. Joukkuelaiset ovat iältään 5–15-vuotiaita.

 – Mukana on erityisherkkiä lapsia ja nuoria, joille on tärkeää, että ryhmä on pieni ja että hallissa ei ole samaan aikaan muita. Lisäksi valmentamisessa on huomioitu erityistarpeet: valmentajilla on ammatillista osaamista huomioida nämä lapset ja nuoret, kertoo seuran puheenjohtaja Marika Aalto.

Mukaan joukkueeseen pääsee kuka vain, joka kokee, että haluaa olla juuri tällaisessa ryhmässä. Joukkue on suosittu, eikä siinä useinkaan ole ollut tyhjiä paikkoja.

 

Kisoihin haluttaisiin lähteä

Nimenhuuto. ”Aloitetaan jo, ei jaksa odottaa”, kuuluu ryhmästä. Tuumasta toimeen: lähdetään juoksemaan kissaa ja hiirtä. Naurua ja jalkojen töminää. Sitten hörpitään vettä. Hypitään kuin puput, raahustetaan kuin kilpikonnat, kuljetaan varpaillaan pitkinä kuin kirahvit, ryömitään kuin sisiliskot. Lämmittely sujuu leikkien.

Seuraavaksi onkin jo uusien liikkeiden harjoittelua ja nostoja. Jopa pyramidia ryhdytään rakentamaan.

 – Ensimmäisistä harjoituksista alkaen on odotettu kisoihin lähtöä. Lapset ja nuoret kyselevät, mitä pitää pakata mukaan ja montako päivää on odotettava. Joukkue pääsikin mukaan esiintymään paikallisesti järjestettyihin kisoihin ja sai mitalit. ”Me voitettiin”, he tuumivat, Marika Aalto hymyilee.

 

Kerran viikossa liian vähän

Vaikka lasten ja nuorten mielestä tärkeintä ovat kilpailut, on joukkueen tavoitteena pitää hauskaa – liikunnan riemu – ja päästä mukaan lajiliikuntaan. Motoriset taidot ovat kehittyneet harjoittelun myötä. 

 – Sen huomaakin, että taidot ovat menneet eteenpäin ja vartalon hallinta on parantunut, sanoo joukkueen johtaja Monika Buckman.

 – Rajoitteista huolimatta, autetusti, kaikki pääsevät kokeilemaan tämän lajin liikkeitä. Siitä valmentajat pitävät huolen. Liikkeet pitää ohjata konkreettisesti, kädestä pitäen. Lapset luottavat hienosti valmentajiin.

Monika Buckman kertoo, että treenit ovat monella tavalla monipuoliset; lapset ja nuoret kertovat muun muassa viikon kuulumiset. Kaverista huolehditaan: jos joku on ollut poissa, kysytään, missä olit. Ja jos joku jää pois joukkueesta, muita harmittaa ja surettaa.  

– Joittenkin mielestä treenit kerran viikossa on liian vähän. Ja perjantai, treenipäivä, on ilon päivä, Buckman sanoo.

 

Treenien jälkeen kaikilla on aina hyvä mieli

Seuraavaksi otetaan esiin pumpsit, ne käsissä pidettävä, heilutettavat jutut. Nyt vaaditaan keskittymistä. Pumpsia heilutetaan väliin vasemmalle, väliin oikealle.

 – Pumpsit ovat vain pieni osa kokonaisuutta, toisin kuin monesti ajatellaan. Pojilla on niistä joskus ennakkoluuloja, mutta kyllä meillä poikiakin on joukkueissa mukana. Special-joukkueessakin oli jonkin aikaa, Monika Buckman ja Marika Aalto kertovat.

Special-joukkueen treeneissä liikkeitä vaihdetaan aika nopeasti eivätkä toistomäärät ole samoja kuin muissa joukkueissa. Leikkiä pitää mahtua väliin. Hyvä esimerkki on pieni tyttö, jonka mielestä selvästikin aina on aikaa yhdelle kärrynpyörälle!

 – Tämä vaatii valmentajilta joustoa ja suunnitelmallisuutta, Monika Buckman sanoo.

Vielä heitellään ilmapalloa ringissä. Kun valokuvaaja on päässyt kuvamaan upean pyramidin, alkavat treenit olla lopussa.

 – Treenien jälkeen kaikilla on aina hyvä mieli, vaikka tänne tullessa voivatkin monenlaiset tunteet nousta pintaan, joukkueen johtaja Monika Buckman toteaa.

 

Isosiskon esimerkki innostaa

Salin laidalla seisova Marika Kujanpää kertoo, että pyörätuolilla kulkeva Neemi tykkää lajista kovasti, koska lajia harrastava isosisko Nanna on roolimalli.

 – Nanna on mukana kisajoukkueessa. Nanna on vahva nostaja, onhan hän tottunut nostamaan pikkusiskoaankin, Marika Kujanpää sanoo.

 – Valmentajat auttavat Neemiä eikä minun tarvitse olla aina mukana. Neemi luottaa valmentajiin ja antaa nostaa itseään.

 

Teksti: Tupu Sammaljärvi

Kuva: Samu Lehtinen