Liikutko niin paljon kuin haluat?

4.4.2019

Halu liikkua ei vähene, vaikka tulisi terveysongelmia. Piirros: Heli Pukki
Halu liikkua ei vähene, vaikka tulisi terveysongelmia. Piirros: Heli Pukki
Liikkumisvaikeudet ja ympäristön esteellisyys ovat monilla ikäihmisillä yleisiä syitä kotiin jäämiselle. Monin paikoin ulkoiluapuna käytetään vapaaehtoisia. Piirros: Heli Pukki
Liikkumisvaikeudet ja ympäristön esteellisyys ovat monilla ikäihmisillä yleisiä syitä kotiin jäämiselle. Monin paikoin ulkoiluapuna käytetään vapaaehtoisia. Piirros: Heli Pukki

Viikko kipeänä sängyn pohjalla. Pakko päästä jo ulos ja liikkeelle! Tavoitatko tunteen? Osalla meistä tuo tunne saattaa olla krooninen. Tarve liikkua on pakottava, mutta mahdollisuuksia lisätä liikuntaa ei syystä tai useammasta ole. Tätä tilannetta kuvataan tyydyttymättömän liikunnantarpeen käsitteellä.

– Liikuntaneuvonta-hankkeessa 2000-luvun alkupuolella oli tarkoitus edistää iäkkäiden liikuntamahdollisuuksia. Ilmeni, että iäkkäät haluaisivat liikkua, mutta heillä ei ole siihen mahdollisuutta. Silloin otimme käyttöön tyydyttymättömän liikunnantarpeen käsitteen, tutkija Merja Rantakokko kertoo.

 

Iäkkäätkin haluavat liikkua

 

Mihin tällaista käsitettä sitten tarvitaan? 

– On ajateltu, etteivät iäkkäät ihmiset halua liikkua. Varsinkin heikkokuntoisempien kohdalla joku muu perustarve katsotaan tärkeämmäksi: ruoka, juoma, puhtaus, uni. Harvoin puhutaan, että pitäisi olla oikeus liikkua, Rantakokko sanoo.

Kodeissa hoidetaan yhä huonokuntoisempia ihmisiä. Kotihoidossa on myös uutisoitu paljon ongelmia. 

– Kun työntekijällä on pahimmillaan 30 asiakasta kahdeksan tunnin aikana, on selvää, ettei liikkumiseen ole aikaa. Näyttää siltä, että monesti hoidetaan vain elossapysymisen kannalta välttämättömät asiat. Poikkeuksiakin onneksi on. Esimerkiksi joissakin kunnissa liikkuminen on osa kotihoitoa, Rantakokko kertoo.

Riittävä liikunta on paitsi resurssi- niin myös ihmisoikeuskysymys.

– Koetamme nostaa esiin sitä, että jokaisella on oikeus liikkua. Halu liikkua ei vähene, vaikka tulisi terveysongelmia. Esimerkiksi pyörätuolia käyttävien lasten kohdalla ei ajatella, etteikö heidän pitäisi päästä liikkumaan. Vanhoilla tätä ei nosteta edes esiin.

 

Eroon suositusten tuijottamisesta

 

Puhe liikuntasuosituksista on monesti räikeässä ristiriidassa käytännön liikuntamahdollisuuksien kanssa. Rantakokko suosittelee lähestymään yksilöä hänen omien tarpeidensa kautta. 

– Vertailu liikuntasuosituksiin ei ole oleellista koetun liikuntamäärän kannalta. Pyrimme pääsemään eroon siitä puhetavasta, että sinun pitäisi liikkua näin ja näin paljon. Tärkeintä on kohdata tunnetila ja perustarve.

– Iäkkäillä korostuu fyysinen aktiivisuus ja arkiliikunta. Heille se on usein riittävää terveyden yläpitämisen kannalta, vaikkeivat kaikki suositukset täyttyisikään. Jokaisella ihmisellä on oma paras liikkumisen taso, joka lisää hyvinvointia.

– Esimerkiksi joku pystyy liikkumaan hyvin sisätiloissa, mutta ulkona se ei onnistu esimerkiksi pelkojen vuoksi tai aistiongelmien takia. Toisaalta sisätila voi olla liian pieni alue liikkumiseen. Tällöin liikunnantarve ei täyty, Merja Rantakokko sanoo.

 

Annetaan ihmisen kertoa

 

Monet pitkäaikaissairaat tai vammaiset ihmiset tarvitsevat ikäihmisten tavoin liikuntaneuvontaa sopivan liikuntamuodon löytämiseksi. Neuvojilla on suuri vastuu, sillä hyvää tarkoittavat viestit ja suositukset voidaan tulkita jyrkästi.

– Esimerkiksi jollekulle sydänoireiselle vanhukselle saatetaan sanoa, ettei kannata liikkua liikaa tai kyllä se jo riittää. Ihminen voi kuulla sen niin, että älä liiku ollenkaan, Merja Rantakokko sanoo.

 – Tärkeintä olisi, ettei oleteta ihmisen puolesta, onko hän liikkunut tällä viikolla jo tarpeeksi vai ei. Annetaan ihmisen itse kertoa, mitä hän kokee tarvitsevansa eikä päätetä valmiiksi, Rantakokko sanoo. 

 

Kotiensa vangit

 

Merja Rantakokko kertoo, että on useita ihmisryhmiä, jotka ovat tahtomattaan sidottuja koteihinsa. Esimerkiksi Rantakokon tutkimuksen mukaan 14 prosenttia yli 75-vuotiaista kotona asuvista koki tyydyttymätöntä liikunnantarvetta. Tutkimuksen osallistui noin 850 ihmistä. 

Vapaaehtoistyö, ulkoliikunta ja vanhusten hyvinvointi (VAU) -tutkimuksen perusteella peräti kolmasosa 120 kotisairaanhoidon asiakkaasta kokee liikkuvansa vähemmän kuin haluaisi. Myös omaishoitajien tilanne on vakava.

– Julkaisemattomat tutkimustulokset kertovat, että omaishoitajilla on tavallista enemmän tyydyttymätöntä liikunnantarvetta, koska omaishoitajuus sitoo niin paljon.

Yhteys liikkumattomuuden ja masennuksen välillä vaikuttaa ilmeiseltä.

– Alustavien tulosten mukaan tyydyttymätön liikunnantarve ennustaa iäkkäillä masennusoireiden kehittymistä ja pahenemista. Masennusoireet myös rajoittavat liikkumista tosi paljon, koska väsymys ja alhainen energiataso lamauttavat.

Kyse on noidankehästä: Jos ei pääse liikkumaan omien tarpeidensa mukaan, masennusoireet pahenevat ja elämänlaatu huononee. Oireet puolestaan vaikeuttavat liikkeelle lähtöä entisestään, Merja Rantakokko sanoo.

 

Erilaiset liikkumisen esteet 

 

Liikkumisvaikeudet ja ympäristön esteellisyys ovat monilla ikäihmisillä yleisiä syitä kotiin jäämiselle. 

– Liikkumisvaikeudet ovat yksi tekijä. Kun käveleminen vaikeutuu, liikkumisen määrä vähenee ja kokemus turvallisuudesta heikkenee. Jos liikenne tai muu kovasti pelottaa, ei motivoi lähteä liikkeelle.

– Liian painava ulko-ovi tai hankala lukkosysteemi voi estää jollakulla itsenäisen elämisen. Tai hissi voi olla niin pieni, ettei sinne pääse apuvälineiden kanssa. Nämä ovat monelle suuria ongelmia.

 

Käsite käyttöön soveli-kentälle?

 

Merja Rantakokon tutkimuksissa on keskitytty ikäihmisiin, mutta samat esteet ja tyydyttymättömän liikunnantarpeen ilmiö koskettavat myös monia eri tavoin vammaisia tai pitkäaikaissairaita ihmisiä. 

– Mittareita voitaisiin käyttää tyydyttymättömän liikunnantarpeen tunnistamiseen myös soveli-väen joukossa. Kun kysytään ihmisiltä itseltään, tunnistetaan, kokevatko he liikkuvansa niin paljon kuin tarvitsevat. Toiset tarvitsevat enemmän liikkumista kuin toiset. Erityisryhmät varmasti kokevat vähättelyä tässä. 

Tiedetään helposti toisen puolesta, mikä on riittävästi, Merja Rantakokko sanoo.

Mahdollisuudet liikuntaan vaihtelevat paljon ja riippuvat sekä yksilön voimavaroista että ympäristön piirteistä.

– Toiset pystyvät keksimään keinoja liikunnan lisäämiseksi. Paljon riippuu myös asuinpaikasta: siitä, mitä erilaisille ryhmille on tarjolla. 

 

Mittarit avuksi neuvontaan


Alun perin kokemusta liikunnantarpeen tyydyttymisestä selvitettiin kahdella kysymyksellä: haluaisitko lisätä liikuntaa ja koetko, että sinulla olisi mahdollisuuksia siihen. Merja Rantakokon vetämässä uudessa tutkimushankkeessa suunnitellaan nyt tarkempaa mittaria, jolla nähdään tilanteen vakavuus.

– Aktiivisesti viisi kertaa viikossa urheileva ihminen voi kokea, ettei pääse liikkumaan niin paljon kuin haluaisi. Hänen tilanteensa on eri kuin iäkkään, joka ei pääse ollenkaan kotinsa ulkopuolelle. Tarkemman mittarin avulla saadaan irti pistemäärä, joka kuvaa henkilön omaa kokemusta liikunnasta syrjäytymisestä.

Tyydyttymättömän liikunnantarpeen mittaristo saadaan käyttöön, kun tutkimustyö etenee. Tavoitteena on, että niistä tulee käytännön työkalu vaikkapa kotihoidon työntekijöille ja yksilölliseen liikuntaneuvontaan.

– Kun esimerkiksi 70-vuotiaille ihmisille tehdään ennakoivia kotikäyntejä, sellaiseen hetkeen voisi olla oivallista kysyä näitä kysymyksiä. Sitten voisi miettiä keinoja, että ihminen pääsisi liikkumaan sen verran kuin haluaa, Merja Rantakokko sanoo. 

Ulkoilu pukemisineen on hidasta, ja on selvää, ettei kotihoidossa siihen siirrytä nopeasti ainakaan isoissa kunnissa. Monin paikoin ulkoiluapuna käytetäänkin eläkeläisiä ja muita vapaaehtoisia. Näin tehtiin myös VAU-hankkeessa, jossa vapaaehtoiset veivät ikäihmisiä ulos.

– Oli ihmisiä, jotka eivät olleet päässeet kuukausiin ulos. Vapaaehtoisten avulla ihmiset pääsivät kerran viikossa ulos kolmen kuukauden ajan tekemään haluamiaan asioita. Jo tämän jälkeen havaittiin, että ihmisten depressio-oireet vähenivät ja elämänlaatu parani. 

 

Merja Rantakokko

 

Koulutus
Terveystieteiden tohtori 2011 (Gerontologia ja kansanterveys), Jyväskylän yliopisto, fysioterapeutti (AMK) 2002, Jyväskylän Ammattikorkeakoulu

Työ
Johtava tutkija, Monialainen kuntoutus
/ Jyväskylän Ammattikorkeakoulu 
(1.10.2018 alkaen), aiemmin yliopistotutkija / Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta, gerontologian dosentti / Tampereen yliopisto

Tutkimus
Käynnissä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama tutkimus Tasa-arvoiset osallistumismahdollisuudet liikuntaan vanhuudessa (2016 – 2019) sekä Suomen Akatemian rahoittama tutkimus Ulkoympäristön piirteet osallisuuden, autonomian ja elämänlaadun ennustajana vanhuudessa (2015 – 2018).

Sydämen asia
Kaikilla pitää olla mahdollisuus nauttia ulkoilmasta ja tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli – iästä tai terveydentilasta riippumatta.

 

Teksti: Heidi Hölsömäki

Piirrokset: Heli Pukki


Juttu on julkaistu Soveli-lehdessä 1/2019.