Aivoliitto

Aivoliiton jäsenyhdistysten liikuntavastaavat kokeilivat golfia Kuortaneella järjestön liikuntakoulutuksessa.
Kuva: Lauri Leikas

 

Aivoliitto on järjestö kaikille heille, joilla on kielellinen erityisvaikeus tai jotka ovat sairastaneet aivoverenkiertohäiriön (AVH). Liiton tavoitteena on tuoda esille liikunnan saavutettavuuden, esteettömyyden ja tasa-arvon näkökulmaa, jotta meillä jokaisella olisi mahdollisuus turvallisiin ja mielekkäisiin liikuntaharrastuksiin.

Yhdistyksissämme on nimettyjä liikunnan yhteyshenkilöitä, jotka toimivat yhdistyksissään
vertaisohjaajina ja liikuntatoiminnan kehittäjinä. Liitto tukee vertaisohjaajien toimintaa muun muassa järjestämällä koulutuksia, tuottamalla materiaalia toiminnan tueksi ja tiedottamalla aktiivisesti ajankohtaisista asioista.

Yhdistyksissä harrastetaan monipuolista liikuntaa noin 50 vertaisohjaajan kannustamana. Suosituimpia lajeja ovat boccia, vesivoimistelu, kuntosali ja tuolijumppa. Yhdistykset ja liitto järjestävät vuosittain yhdessä boccia-mestaruuskilpailut. Yhteistyötä tehdään useiden järjestöjen, kuntien ja oppilaitosten kanssa.

 

Liikunnan yhteyshenkilö


Virpi Lumimäki, liikuntasuunnittelija
Korkalonkatu 18 B,
96200 Rovaniemi
puh. 040 7375 879
virpi.lumimaki(at)aivoliitto.fi
www.aivoliitto.fi
 

Ota yhteyttä