Soveltavan liikunnan tilaa yhdistyksissä ja seuroissa kartoitetaan - liikuntaa järjestävä yhdistys vastaa kyselyyn 15.10. mennessä
12.9.2023
Ajankohtaista - Suomen Paralympiakomitea 11.09.2023:
Suomen Paralympiakomitea toteuttaa yhteistyössä Liikuntatieteellisen Seuran ja Finland Svenska Idrottin kanssa kyselyn urheiluseuroille sekä liikuntaa järjestäville yhdistyksille. Kyselyn tavoitteena on kartoittaa soveltavan liikunnan ja paraurheilun tilaa seuroissa ja yhdistyksissä sekä saada selville, millaisia tuen tarpeita seuroilla ja yhdistyksillä on palvelujen järjestämisessä toimintarajoitteisille henkilöille.
Toimintarajoitteisilla henkilöillä tarkoitetaan tämän kyselyn kontekstissa kaiken ikäisiä liikkujia ruohonjuuritason kokeilijoista ja harrasteliikkujista aina kilpatason urheilijoihin saakka. He voivat toimia esimerkiksi paraurheilun lajeissa, Special Olympics -urheilussa (kuten Unified-toiminta), elinsiirtourheilussa tai kuurojen urheilussa. He voivat olla mukana myös muissa rooleissa, kuten ohjaajina, valmentajina tai vapaaehtoisina.
Kyselystä on kaksi eri versiota; toinen urheiluseuroille ja toinen liikuntaa järjestäville yhdistyksille. Yhdistyksiä voivat olla esimerkiksi paikalliset vammais- tai kansanterveysyhdistykset. Yhdistyksille suunnattuun kyselyyn pääset tästä linkistä. Kysely on avoinna 15.10.2023 saakka.
Kyselyssä kerätään tietoa Paralympiakomitean koordinoimaan ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan Avoimet ovet VOL2 -hankkeeseen. Hanke käynnistyi kesäkuussa 2023 ja se on jatkoa Avoimet ovet -hankkeelle (2020–2023).
