Vähäinen omien lihasten käyttö ja liiallinen paikallaanolo lisäävät riskiä useille kansansairauksille, kuten tyypin 2 diabetekselle ja sepelvaltimotaudille. Sairaudet heikentävät toiminta- ja työkykyä sekä lisäävät yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia. UKK-instituutin tutkija, fysioterapeutti Päivi Kolu sukeltaa aiheeseen tässä vieraskirjoituksessa.

Passiivinen elämäntapa lisää yhteiskunnalle muodostuvia kustannuksia

Suomalaisista aikuisista vain joka neljäs liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Käytännössä liikkumisen suosituksen saavuttaminen edellyttää minimissään 2,5 tunnin reipastehoisen tai tunnin ja vartin rasittavatehoisen liikkumisen jakamista viikon eri päiville. Ajallisesti terveysliikuntasuositus on toteutettavissa, sillä se vastaa vain noin 2 % viikoittaisesta valveillaoloajasta, kahdeksan tunnin yöunet huomioiden.

Tuoreen tutkimuksen mukaan liikkumattomuus eli liikkumisen suositusta vähäisempi reippaan ja rasittavan liikkumisen määrä aiheuttaa Suomessa vuosittain yli 3 miljardin euron kustannukset (Kuva 1).  Liikkumattomuuden kokonaiskustannuksista kroonisten kansansairauksien osuus on vajaa puolet (noin 1,4 miljardia euroa). Loppu selittyy esimerkiksi vähäisen nuoruuden liikkumisaktiivisuuden yhteydellä heikompaan koulutus- ja työurilla menestymiseen, mikä yhteiskunnan näkökulmasta näyttäytyy tuloverojen menetyksinä ja suurempina maksettujen tukien määränä.

Kuva 1. Liikkumattomuuden aiheuttamat suorat ja epäsuorat kustannukset vuosittain Suomessa.

Viikoittaisen liikkumisen suosituksen toteutumisesta huolimatta myös liiallinen paikallaanolo on itsenäinen riskitekijä useille kansansairauksille. Työn fyysisen kuormituksen vähenemisen ja mobiililaitteiden käytön lisääntymisen seurauksena suomalaiset viettävät yli puolet (60 %) valveillaoloajastaan paikallaan. Laskelmien mukaan päivittäinen, yhteensä yli 8 tunnin istuminen, loikoilu ja makaaminen valveillaoloaikana aiheuttaa Suomessa noin 1,5 miljardin euron vuotuiset kustannukset (Kuva 2). Laskelmissa on huomioitu kustannukset, joita yhteiskunnalle muodostuu kansansairauksista aiheutuneista terveyspalveluiden käytöstä ja lääkityksestä, mutta myös työikäisen väestön työn tuottavuuden heikentymisestä sairauspoissaolojen, työkyvyttömyyseläkkeiden ja ennenaikaisten kuolemien seurauksena. Nämä kaikki kustannukset olisivat teoriassa vältettävissä liikkumista lisäämällä ja liiallista paikallaanoloa vähentämällä.

Kuva 2. Paikallaanolon aiheuttamat suorat ja epäsuorat kustannukset vuosittain Suomessa.

Tyypin 2 diabetes suurin kustannusten aiheuttaja

Kroonisista kansansairauksista suurin yksittäinen kustannusten aiheuttaja on tyypin 2 diabetes. Se muodostaa reilun neljänneksen liikkumattomuuden kustannuksista (Kuva 3) ja noin kolme neljäsosaa paikallaanolon kustannuksista (Kuva 4), mikä tarkoittaa paikallaanolon osalta vuositasolla reilun miljardin euron kustannuksia yhteiskunnalle. Laskelmissa on huomioitu tyypin 2 diabetes ja sen liitännäissairaudet, kuten aivohalvaus, sepelvaltimotauti ja munuaisten vajaatoiminta. Tyypin 2 diabeteksen kustannuksista kaksi viidesosaa muodostuu terveyspalveluiden käytöstä ja lääkityksestä. Loput eli kolme viidesosaa kustannuksista muodostuu työikäisen väestön työn tuottavuutta heikentävistä tekijöistä kuten työkyvyttömyyseläkkeistä ja sairauspoissaoloista.

Kuva 3. Liikkumattomuuden aiheuttamat kustannukset sairausryhmittäin vuosittain Suomessa.

Kuva 4. Paikallaanolon aiheuttamat kustannukset sairausryhmittäin vuosittain Suomessa.

Diabetesliiton laskelmien mukaan Suomessa on noin 400 000 henkilöä, joilla on diagnosoitu tyypin 2 diabetes. Sairauden yleisyys väestössä, kalliit liitännäissairaudet ja työikäiseen väestöön kohdistuva työn tuottavuuden heikkeneminen, esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeiden seurauksena selittävät sitä, miksi sairaus aiheuttaa moninkertaisesti muita sairauksia suuremmat liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannukset. Säännöllinen liikkuminen on tärkeä osa sekä tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyä että hoitoa, koska omien lihasten käyttö parantaa sokeritasapainoa ja vaikuttaa suotuisasti rasva-aineenvaihduntaan. Näin ollen liikkuminen on oleellinen keino myös hidastaa tyypin 2 diabeteksen pahenemista.

Ennenaikaiset kuolemat – inhimillisiä ja työvoimapoliittisia menetyksiä

Suomalaisten yleisimmät kuolinsyyt ovat verenkiertoelinten sairaudet, kuten sepelvaltimotauti ja aivoinfarkti, kasvaimet ja Alzheimerin tauti. Ne ovat kaikki sairauksia, joiden riskiä on mahdollista vähentää terveellisten elintapojen, kuten säännöllisen liikkumisen avulla. Liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuksista noin viidennes muodostuu työikäisen väestön ennenaikaisista kuolemista, koska tällöin merkittävä osa pätevästä ja tuottavaa työtä tekevästä työvoimasta poistuu työmarkkinoilta ennen eläkeikää. Laskelmissa on otettu huomioon ennenaikaiset kuolemat vain niiltä osin kuin ne ovat seurausta kansansairauksista, joiden riskiä voidaan liikkumisen avulla pienentää.

Liikkuminen on kustannustehokasta masennuksen ehkäisyä

Mielenterveyden keskusliiton mukaan joka viides suomalainen sairastuu masennukseen elämänsä aikana. Masennuksen yleisyyttä kuvaa myös se, että lähes puoli miljoonaa suomalaista käyttää vuosittain masennuslääkkeitä. Laskelmien mukaan lievä ja keskivaikea masennus aiheuttaa noin yhden kahdeskymmenesosan liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuksista. Masennuksen vaikutusta työpanoksiin kuvastaa se, että masennuksen aiheuttamista kustannuksista neljä viidesosaa muodostuu työn tuottavuuden heikkenemistä sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden vuoksi.

Säännöllisen liikunnan merkitystä masennuksen hoidossa ja sairauspoissaolojen vähentämiseksi tulisi korostaa aikaisempaa voimakkaammin, sillä tutkimusnäytön perusteella noin kymmenesosa masennusjaksoista voitaisiin estää, mikäli liikkumista kertyisi vähintään tunti päivässä. Norjalaisen seurantatutkimuksen mukaan suurin osa liikunnan hyödyistä masennuksen ehkäisyssä saavutettiin melko kevyttehoisella liikkumisella, eikä tutkittavien iällä, sukupuolella tai liikunnan kestolla ollut oleellista vaikutusta liikunnan masennusjaksoja ennaltaehkäisevään vaikutukseen. Tulos myös kevyen liikunnan vaikuttavuudesta on kannustava, sillä masentuneella kynnys liikunnan aloittamiseen on usein tavallista korkeampi. Masennus on kuitenkin monitekijäinen sairaus, jonka syntytekijät eivät ole ainoastaan biologisia vaan myös psykologisia ja sosiaalisia. Tästä syystä masennus poikkeaa myös ehkäisyn näkökulmasta hyvin paljon muista kansansairauksista, joiden riskiä vähintään kohtuutehoisen liikkumisen tiedetään vähentävän. 

Elintavoilla mahdollista vaikuttaa kansansairauksien riskiin

Perintö- ja ympäristötekijöiden lisäksi omilla elintavoilla, kuten liikkumisella ja ravitsemuksella on vaikutusta joidenkin syöpätyyppien, kuten paksusuolen syövän riskiin. Laskelmissa on huomioitu rinta- ja paksusuolisyövän osuus liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuksissa. Tämä on muutaman prosentin luokkaa kummassakin.

Tiedetään, että liikkumattomuus ja liiallinen paikallaanolo altistavat myös tuki- ja liikuntaelinten oireille. Paikallaanolon näkökulmasta erityisen haitallista on päivittäinen istumisen kokonaisaika ja tietokoneen sekä puhelimen jatkuva käyttö. Tällöin asento on usein pitkään etukumara, mikä altistaa niska-hartiaseudun oireille, päänsärylle ja selkäkivulle. Liikkumattomuuden ja paikallaanolon kustannuslaskelmat aliarvioivat kuitenkin liikkumisen merkitystä tuki- ja liikuntaelinten sairauksien osalta, sillä laskelmissa on huomioitu vain selkäkivun osuus liikkumattomuuden kustannuksista. Tämä siitä syystä, ettei liikkumattomuuden ja liiallisen paikallaanolon kustannuslaskennassa käytettäviä luotettavia riskisuhteita ole käytettävissä kaikkien kansansairauksien osalta. Riskisuhde kertoo, kuinka paljon suurempi terveyden kannalta liian vähän liikkuvan riski on sairastua esimerkiksi selkäsairauksiin liikunnallisesti aktiiviseen henkilöön verrattuna.

Liikkuminen vähenee iän myötä, vaikka liikkumattomuus ja liiallinen paikallaanolo on erityisen haitallista ikääntyneille. Tähän tulisi yhteiskunnallisesti kiinnittää runsaasti huomioita. Riskinä on, että heikentyneen lihasvoiman ja tasapainon myötä arjen askareet kotona vaativat aikaisempaa enemmän ponnistuksia, mikä vaikuttaa toimintakykyyn. Pahimmillaan toimintakyvyn heikentyminen saattaa lisätä koti- ja laitoshoitoon joutumisen riskiä. Liikkumisen avulla on kuitenkin mahdollista ylläpitää toimintakykyä ja ehkäistä monia laitoshoidon riskiä lisääviä sairauksia, kuten Alzheimerin tautia, joka muodostaa laskelmien mukaan neljänneksen liikkumattomuuden koti- ja laitoshoidon kustannuksista.

Omien lihasten käyttöä voi lisätä pienillä päätöksillä

Vaikka liikkuminen omia lihaksia käyttäen on ennen kaikkea yksilön oma asia, on tärkeää, että yhteiskunta tukee eri toimenpiteillä tavoitetta. Käytännön kannalta on oleellista tarjota riittävät liikkumisen olosuhteet esimerkiksi tarjoamalla turvallinen ja kattava kevyen liikenteen verkosto sekä luoda edellytykset eri ikäisten liikkumiselle, esimerkiksi tukemalla liikuntajärjestö ja seuratoimintaa. Tämän lisäksi tärkeässä roolissa on tutkitun tiedon tarjoaminen yksilön ja poliittisten päätöksentekijöiden tueksi.

Yksilön näkökulmasta on rohkaisevaa, että liikunnallisempaa elämäntapaa kohti voi edetä pienin askelin. Esimerkiksi paikallaanolon vähentäminen on realistinen tavoite. Toteuttamiskelpoisen siitä tekee se, ettei paikallaanoloa tarvitse täysin välttää. Jokaisella paikallaanoloa korvaavalla askeleella ja arkiaskareella on merkitystä – tärkeintä on, että pyrimme kaikin käytössämme olevin keinoin paikallaanolon vähentämiseen ja tauottamisen lisäämiseen.

Päivi Kolu

tutkija, fysioterapeutti

UKK-instituutti

paivi.kolu@ukkinstituutti.fi

Lähdeluettelo on saatavissa kirjoittajalta

Lue lisää aiheesta

UKK-instituutin tiedote ja lisätietoja tutkimuksesta (3.5.2022)

Lataa infografiikkaa paikallaanolon ja liikkumattomuuden vuotuisista kustannuksista Suomessa