Crossfit osoittautui hyväksi lääkkeeksi munuaisensiirron saaneelle Antti Pollarille

11.4.2016


Alajärveläislähtöinen Antti Pollari oli 7-vuotias, kun hän sai munuaisensiirron. Nyt, 34-vuotiaana crossfitin harrastajana, hän ei oikein asetu siihen stereotyyppiseen mielikuvaan, joka monella voi olla elinsiirron saaneista henkilöistä.

Pesäpallopitäjän lapsena Pollarin ensimmäinen lajivalinta osui luontevasti kansallispeliin. Hän harrasti nuoruudessaan myös yleisurheilua, mutta todelliseksi kiinnostuksen kohteeksi valikoitui melko nopeasti voimailu.

Punttiennostelu ei vain ole elinsiirron saaneelle ihan samanlainen harrastus kuin ns. tavalliselle tallaajalle. Uuden elimen saamisen jälkeen alkaa melko voimakas hyljinnänestolääkitys, jolla on lihasmassaa heikentävä vaikutus.

– Kun sain ylioppilaslakin, painoin 56 kiloa. Monta vuotta täytyi tehdä salilla töitä, että lihasta alkoi tarttua kroppaan, nyt noin 20 kiloa painavampi Pollari sanoo.

Pollari on malttanut ahertaa. Hän tuntee hyvin liikunnan harrastamisen kiistattomat hyödyt elinsiirron saaneelle.

– Hyljinnänestolääkkeistä voi seurata erilaisia liitännäissairauksia, kuten osteoporoosia ja diabetesta. Liikunta on hyvä keino niiden ennaltaehkäisemiseen, Pollari toteaa.

Crossfitin pariin Pollari löysi pari vuotta sitten ystävänsä kautta. Crossfit on toiminnallista saliharjoittelua, jossa tavoitteena on kokonaisvaltaisen fyysisen toimintakyvyn parantaminen. Pollari on saanut huomata lajin sopivan hänelle erinomaisesti.

– Voimaharjoittelun ja aerobisen harjoittelun yhdistelmä on toiminut minulle tosi hyvin. Olen pystynyt luopumaan crossfitin aloittamisen jälkeen verenpainelääkityksestäni ja hyljinnänestolääkitykseen liittyvät krampitkin ovat hävinneet, hän sanoo.

Kirkkonummella asuva Pollari käy CrossFit 8000 -salilla Espoon Kivenlahdessa. Hän kiittelee crossfit-porukan yhteishenkeä verrattuna yksinäiseen kuntosalipuurtamiseen.

– Crossfit voi ulospäin vaikuttaa tosi kuormittavalta lajilta, mutta meilläkin vanhimmat kävijät ovat lähemmäs seitsemänkymppisiä. Tekemisen tasoa voi aina skaalata itselleen sopivaksi. Idea on, että kilpaillaan itseään vastaan, Pollari kertoo.

Heinäkuussa Pollari pääsee kilpailemaan muitakin kuin itseään vastaan, kun Vantaalla järjestetään elinsiirron saaneiden EM-kilpailut 10.–17.7. Kisat ovat 14 lajin monilajikilpailut ja Pollari osallistuu nuoruuden lajiinsa yleisurheiluun sekä virallisen kisaohjelman ulkopuolella pelattavaan salibandyturnaukseen. Pesäpalloa kun ei lajiohjelmassa ole.

EM-kilpailujen yhteydessä järjestetään EU:n Erasmus+ Sport -tukea saanut eurooppalainen elinsiirtoliikunnan viikko, johon kuuluu elinsiirron saaneiden lasten leiri, tutkijatyöpajoja ja elinsiirtoliikunnan symposio sekä ympäri pääkaupunkiseutua järjestettäviä Sporttitori-yleisötapahtumia.

Näin munuaisensiirron saanut Antti Pollari treenaa (Youtube)

Lisätiedot: