KKI-päivät alkoivat, pääroolissa istumisen vähentäminen

18.3.2015

Aivoliiton Päivi Liippola (vas.) ja Johanna Di Nardi kertoivat, että väkeä on käynyt mukavasti juttusilla.
Aivoliiton Päivi Liippola (vas.) ja Johanna Di Nardi kertoivat, että väkeä on käynyt mukavasti juttusilla.

Teemana myös toimintakulttuurin muutos työelämässä. Päivät järjestetään 18.-19.3. Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa.

Päivien avaajana toimi johtaja Rauno Anttila OKM:stä. Hän totesi, että ministeriössä ollaan varsin tyytyväisiä uuteen liikuntalakiin. "Se on puitelaki, mutta ilmaisee hyvin tahtotilan." Lain läpäisyperiaate merkitsee Anttilan mukaan, että liikunta on mahdollistettava kaikille väestöryhmille. Kuntien päättäjien sitouttamisessa on Rauno Anttilan mukaan työsarkaa.

Nokian kaupungin toiminta liikkeen lisäämiseksi on yksi myönteinen esimerkki. Liikuntapalvelujohtaja Satu Kankkonen kertoi monista eri tavoista, joilla kuntalaisten hyvinvointia tuetaan. Muun muassa lääkärien kirjoittamat liikuntalähetteet sekä lasten, nuorten ja perheiden liikuntatoimintakalenteri, joka kokoaa vuosittain maksuttomat liikuntamahdollisuudet lukujärjestyksen muodossa.

KKI-päivät järjestetään Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa liikunnan ja hyvinvoinnin suurtapahtuman, SGGF 2015:n, yhteydessä. Messut avasi keskiviikkona Suomen Olympiakomitean valtuuskunnan varapuheenjohtaja Juhani Kaskeala, joka nosti puheessaan suomalaisen liikuntayhteisön kahdeksi isoksi tavoitteeksi liikkeen lisäämisen ja huippu-urheilun menestymisen.