Anne Taulu: Jouluinen tervehdys SoveLista

10.12.2014

"Hyvä soveltavan liikunnan ystävä, Työntäyteinen ja tapahtumarikas syksy ja vuosi 2014 alkaa kääntyä kohti päätöstään. On ollut upeaa olla luomassa yhdessä Sinun kanssasi edellytyksiä soveltavalle liikunnalle ja liikuttaa ihmisiä."

Olemme koko tiimin voimin iloinneet työstämme soveltavan liikunnan parissa sekä mahdollisuudesta tehdä antoisaa yhteistyötä jäsenjärjestöjen ja niiden paikallisyhdistysten, kumppaneiden sekä kaikkien soveltavan liikunnan toimijoiden kanssa.

Tänä vuonna on ollut poikkeuksellisen paljon suuria rakenteellisia uudistuksia valmisteilla ja niistä liikuntalain uudistus, terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan toimenpanosuunnitelma sekä alueellisten palvelukeskusten rakentaminen ovat vuoden päättyessä päällimmäisenä mielessä. Näiden uudistusten ja soveltavan liikunnan parissa tulemme jatkamaan työtä heti vuoden vaihteen jälkeen – yhdessä Sinun kanssasi.

Joulun saapuessa on aika lopettaa hetkeksi arkinen aherrus ja kääntää katse kohti tulevaa vuotta. Haluan kiittää koko SoveLi-tiimin puolesta teistä jokaista hyvästä työstä ja suuresta panostuksesta, jonka olette antaneet liikunnan mahdollistamiseksi jokaiselle!

Toivotan Sinulle ilon täyteistä joulua läheisten kanssa ja onnellista sekä liikunnallista uutta vuotta 2015 näillä sanoilla:

”Jo hiljenee vuoden askareet

ja aherrus syksyn työn.

Ota mieleesi hetket parhaimmat

ja rauha jouluyön.

Sydämessä jokaisessa

asuu joulun taika.

Pysähdy siis Sinäkin läheistesi kanssa,

nyt on juhlan aika”

 

Anne Taulu

toiminnanjohtaja