Seuratuki ei ole alentanut harrastuskustannuksia

26.5.2014


LIKES-tutkimuskeskuksen arviointiraportissa todetaan, että nykymuotoinen seuratuki ei yksin riitä paikallistason seuratoiminnan kehittämiseen. Vuodesta 2013 paikallisille seuroille kohdistetulla tuella on pyritty harrastajaryhmien lisäämiseen ja harrastuskustannuksien hillitsemiseen.

Valtion tuki urheilu- ja liikuntaseuroille kohdistettiin vuonna 2013 seuralähtöiseen paikallistason toimintaan. Uudistuneen seuratuen arvioinnin ensimmäinen vaihe on valmistunut. Se käsittelee tuen kohdentumista, haku- ja jakoprosessin toimivuutta sekä seuraharrastamisen hintaa.
 

Tavoitteena lisätä harrastajaryhmiä ja hillitä harrastuskustannuksia


Seuratuki siirrettiin liikuntajärjestöiltä suoraan opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikön jaettavaksi. Siirto mahdollisti sen, että seuratuelle voitiin määritellä uudelleen sisällölliset tavoitteet. Tukea saaneiden urheilu- ja liikuntaseurojen yleisimpiä tavoitteita oli perustaa uusia harrastajaryhmiä, kasvattaa seuran jäsenmäärää, hillitä harrastuskustannuksia ja tehdä koulu- ja päiväkotiyhteistyötä seuratuen avulla. Lajikohtaisesti tukea kohdistui eniten jalkapallolle, yleisurheilulle, salibandylle, voimistelulle ja hiihdolle.

Seuratuki mahdollisti seurojen toiminnan laajenemisen kilpailutoiminnasta harrastuspohjalle. Tuen avulla pystyttiin perustamaan keskimäärin viisi uutta harrastajaryhmää jokaiseen tuettuun hankkeeseen.


Seuratuki ei riitä harrastuskustannusten hillitsemiseen


Seuratukea jaettiin vuonna 2013 aiempaa huomattavasti suurempi summa: yhteensä 3,78 miljoonaa euroa 382 urheilu- ja liikuntaseuralle.

– Urheilu- ja liikuntaseuroille jaettava uudistunut seuratuki ei yksin ole ratkaisu seuratoiminnan kehittämiseen, lasten ja nuorten liikkumiseen tai harrastuskustannusten hallintaan, arvioi tutkija Kati Lehtonen, joka vastaa seuratuen arvioinnin toteutuksesta LIKES-tutkimuskeskuksessa.
– Seurat suhtautuvat erittäin kielteisesti harrastajamaksujen nostamiseen. Harrastamisen hintaan vaikuttavat kuitenkin monet seuratoimijoista riippumattomat syyt, kuten tilavuokrat ja välineiden hinnat. Hankemuotoisella tukirahalla on vaikea tehdä rakenteellisia ratkaisuja, joiden avulla hinta alenisi pysyvästi. Harrastamisen hinta on hyvin laaja-alainen kokonaisuus.
 

Miten seuratukea pitäisi kehittää?


– Seuratuen siirto opetus- ja kulttuuriministeriölle oli perusteltua, koska seuratuki on taloudellisesti merkittävän suuruinen avustus ja siihen liittyi tosiasiallista julkisen vallan käyttöä, mitä voidaan pitää pelkästään viranomaistehtävänä, Kati Lehtonen toteaa. 
– Liikuntajärjestöt arvioivat kuitenkin uudistunutta haku- ja jakoprosessia melko kriittisesti, erityisesti omia vaikutusmahdollisuuksiaan. Uuden järjestelmän uhkana onkin liikuntajärjestöjen sitoutumisen heikkeneminen, mikä voi pahimmillaan johtaa liikuntajärjestöjen seuratukihankkeille tarjoaman avun vähenemiseen.

– Haku- ja jakoprosessia tulee kehittää avoimemmaksi ja työskentelytapaa verkostomaisemmaksi. Verkostot hankerahoituksesta päättävien toimijoiden, hankkeiden toteuttajien, tavoitellun kohderyhmän sekä hanketta tukevien toimijoiden välillä ovat ohuita. Hankerahoituksen irrallisuus ja heikot verkostot aiheuttavat sen, että valtion liikuntamäärärahat eivät tule käytetyksi kaikilta osin tarkoituksenmukaisesti eivätkä paikalliset toimenpiteet muutu valtakunnalliselle liikuntapolitiikalle asetetuiksi tuloksiksi riittävän tehokkaasti.

 

Lisätietoja ja lähde:

·         Lehtonen, K., Paukku, J., Hakamäki, M. & Laine, K. 2014. Seuratuki 2013. Haku- ja jakoprosessin arviointi. Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 286. Saatavilla: www.likes.fi/julkaisut

·         Tutkija Kati Lehtonen, LIKES-tutkimuskeskus, kati.lehtonen@likes.fi, p. 020 762 9519