Ulkoilla voi räntäsateessakin – iästä riippumatta

11.12.2012

Sopivien varusteiden ja ystävän tai omaisen avulla ulkoilu onnistuu turvallisesti myös huonommalla säällä. Kuva: Ulla Salminen
Sopivien varusteiden ja ystävän tai omaisen avulla ulkoilu onnistuu turvallisesti myös huonommalla säällä. Kuva: Ulla Salminen
Vie vanhus ulos! -haastekampanjan väki vastaanotti Innopalkinnon sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolta. Kuva: Antero Aaltonen
Vie vanhus ulos! -haastekampanjan väki vastaanotti Innopalkinnon sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolta. Kuva: Antero Aaltonen

Vielä ehdit mukaan Vie vanhus ulos! -haastekampanjaan. Voimaa vanhuuteen -ohjelman ulkoilukampanjaan voi osallistua loppiaiseen asti. Ota tuttu ikäihminen käsikynkkään ja mahdollista hänelle ulkoiluhetki!

Kaikki ikäihmiset eivät uskalla lähteä yksin ulos. Ilman turvallista ulkoiluseuraa moni jää tahtomattaan talviunille sisätiloihin. Lokakuussa käynnistynyt haastekampanja jatkuu loppiaiseen 6.1.2013 asti. Siinä kannustetaan ulkoilemaan iäkkään omaisen, tuttavan tai naapurin kanssa.

Voit tarjota apuasi myös järjestöjen tai palvelutalojen avulla. Lähtekää yhdessä pihalle, puistoon, kauppaan tai kulttuurikävelylle. Kampanjan toteuttaa jo toista kertaa Voimaa vanhuuteen -ohjelma kumppaneineen.

Näin osallistut verkkokampanjaan
•          ulkoile iäkkään kanssa
•          kirjaa ulkoilukerrat verkkosivuille: www.vievanhusulos.fi
•          voit kertoa myös oman ulkoilutarinasi
•          haasta mukaan järjestösi, työyhteisösi tai tuttavasi Laita hyvä kiertämään! Ahkeria ulkoilijoita palkitaan kuukausittain.

 

Haastekampanjalle Suomen ensimmäinen Innopalkinto


Innokylä myönsi ensimmäisen innovaatiopalkintonsa Vie vanhus ulos -haastekampanjalle. Sosiaali ja terveysministeri Paula Risikon luovuttaman palkinnon vastaanotti Ikäinstituutin Elina Karvinen Innomarkkinoilla 28.11.2012.

– Kotona asuvan vanhuksen ulkoilua estää usein esimerkiksi kaatumisen pelko tai vaaralliseksi koettu liikenne. Palvelutaloissa puolestaan säännöllinen ulkoilu ei juuri koskaan kuulu toimintakulttuuriin. Esteet on voitettavissa: vanhoille ihmisille tarvitaan ulkoiluystäviä ja laitoksissa ulkoilu pitää ottaa osaksi hyvää hoitoa. Kokemuksemme mukaan apua tarjoavat mielellään järjestöjen vapaaehtoiset, omaiset ja läheiset, nuoret ja vanhat. Lasten ulkoilu on maassamme kunnia-asia, miksi ei myös vanhusten? kysyy Elina Karvinen.

Innokylää toteuttavat yhdessä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Suomen Kuntaliitto (KL) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

SoveLi on yksi Voimaa vanhuuteen -ohjelman yhteistyökumppaneista.


Lisätietoa Innopalkinnosta: https://www.innokyla.fi/ajankohtaista (uutinen 29.11.2012)