Ministeri Arhinmäki myönsi paikalliseen seuratoimintaan lisämiljoonan

30.12.2011

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt Suomen Liikunta ja Urheilu ry:lle miljoonan euron lisätuen paikallisen seuratuen kehittämiseen. Tuki kohdennetaan vähävaraisten perheiden harrastus- ja kilpaurheiluun.

– Nyt kohdennetun lisäavustuksen tavoitteena on yhdessä mukaan valittavien seurojen kanssa kehittää ja toteuttaa malleja, joilla vähävaraisten perheiden harrastus- ja kilpaurheilullinen osallistuminen on mahdollista. Syntyneitä malleja levitetään valtakunnallisesti kaikkien seurojen käyttöön ja näin lisätään seurojen valmiutta tarttua tärkeään yhteiskunnalliseen asiaan, toteaa ministeri Arhinmäki.

Hankkeessa seuroja kutsutaan avoimeen ideakilpailuun, jossa ne esittävät ja toteuttavat pelkistettyjä ideoita siitä, miten vähävaraiset voivat osallistua seuratoimintaan ilman isoja taloudellisia esteitä. Nykyisin harrastuksen korkeat kustannukset vähentävät etenkin muita suuremmassa syrjäytymisvaarassa olevien ryhmien, kuten maahanmuuttajien, liikkumista.

– Ensi vuonna alkava pilottiosuus osuu sekä huippu-urheilun että isojen liikunnan kattojärjestöjen muutostyön konkretisoitumisen kanssa samaan vuoteen. Tarkoitus on edetä pikaisesti niin, että jo vuonna 2013 suomalaisen liikunnan ja urheilun rahoitusta on järjestetty uudelta pohjalta. Resursseja on kohdennettava hallinnosta kentälle, jotta kynnys osallistua sekä harrasteliikuntaan että kilpaurheiluun on mahdollisimman matala.

– Huippu-urheilun muutostyöryhmä on todennut urheiluakatemioiden tärkeyden tulevaisuuden huippu-urheilutyössä ja tätäkin haluamme tukea seuralähtöisesti, ministeri Arhinmäki painottaa.

– Tavoitteena on nyt käynnistää alustavasti 20–30 seuran ja 2–5 urheiluakatemian kanssa seura- ja urheilijalähtöinen yhteistyöhanke ja näin luoda tulevaisuuden yhteistyömalleja elävän seuratoiminnan tueksi huippu-urheilijoiden uran edistämiseksi, toteaa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote