Ruotsinkielisten soveltavaa liikuntaa ryhdytään parantamaan

20.8.2018

Soveltamalla myös pitkäaikaissairaat ja vammaiset ihmiset pääsevät luontoon ja liikkumaan. Kuva: Petri Jauhiainen
Soveltamalla myös pitkäaikaissairaat ja vammaiset ihmiset pääsevät luontoon ja liikkumaan. Kuva: Petri Jauhiainen

SoveLin hanke kaksikielisten kuntien soveltavan liikunnan kehittämiseksi on käynnistynyt vauhdilla. Hankekuntien edustajat kokoontuvat Soveltavan liikunnan päiville 21.–22.8. Helsingissä. Kaksikielisyys on päivillä ensimmäistä kertaa esillä laajasti.

Vammaiset, pitkäaikaissairaat ja ikääntyneet ihmiset jäävät edelleen syrjään suomalaisessa liikuntakulttuurissa. Tilanne on entistä hankalampi, jos tarkastellaan ruotsinkieliseen vähemmistöön kuuluvia henkilöitä. Suomenkielistä soveltavaa liikuntaa on edistetty useiden eri hankkeiden avulla, mutta ruotsinkielisten ihmisten soveltavan liikunnan tarpeisiin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota.

Soveltava Liikunta SoveLi ry käynnisti kesäkuussa kuudella paikkakunnalla Soveltavaa liikuntaa kaksikielisissä kunnissa -hankkeen. Liikuntaa kehitetään yhdenvertaisemmaksi yhteistyössä SoveLin 20 jäsenjärjestön asiantuntijoiden, kuntien terveyden edistämisen ammattilaisten sekä yritysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Hankkeeseen osallistuvat kunnat ovat: Kruunupyy, Närpiö, Kristiinankaupunki, Kemiönsaari, Parainen ja Siuntio. Toiminnassa otetaan huomioon jokaisen kunnan yksilöllinen lähtötilanne ja pyritään kehittämään kuntien soveltavaa liikuntaa sekä edistämään kunnissa tapahtuvaa eri toimijoiden yhteistyötä. Yhtenä yhteisenä teemana on soveltavan luontoliikunnan kehittäminen. Hanke saa avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

 

Soveltavan liikunnan päivien tilaisuudet, joissa käsitellään ruotsinkielisten soveltavaa liikuntaa:

 

Tiistai 21.8. klo 12.30–14.00

Teemasessio 3: Svensk(-språkig) anpassad motion, part I. Vetäjä: Lotta Nylund, SoveLi ry. Tila: Luentotila B320, 3. kerros, B-siipi.

  • Anpassad motion i svenskspråkiga kommuner, Timo Ala-Vähälä, Juritele Oy
  • Anpassad motion i Vasa, Tatjana Asplund, Vasa
  • Utveckalndet av specialmotion i Lovisa: vad lyckades vi med och vad blev ogjort, Karolina Hovi, Lovisa

 

Keskiviikko 22.8. klo 12.15–13.45

Teemasessio 9: Svensk(-språkig) anpassad motion, part II. Vetäjä: Ira Jeglinsky-Kankainen, Arcada amk. Tila: Luentotila B320, 3. kerros, B-siipi.

  • Ruotsinkielinen soveltavan liikunnan koulutus ja materiaalit eri toimijoilla
  • Ruotsinkielinen koulutus AMK:ssa, Marko Vaappo, Arcada
  • Ruotsinkielinen täydennyskoulutus, puheenvuorot Ikäinstituutista, VAU ry:sta, SoveLista sekä Suomen Uimaopetus- ja hengenpelastusliitosta.
  • Anpassad motion i Folkhälsan – nu och framåt, Malin Grönros, Folkhälsan

Ruotsinkielisille soveltavan liikunnan toimijoille avataan päivien yhteydessä oma valtakunnallinen Facebook-ryhmä tiedonjakamista ja keskustelua varten.

 

Lisätiedot hankkeesta:

Soveltava Liikunta SoveLi ry:n hankekoordinaattori Lotta Nylund, tel. 050 5166 093, lotta.nylund(at)soveli.fi, www.soveli.fi

Hankkeen kotisivut: Anpassad motion i svenskfinland

 

Soveltavassa liikunnassa on kyse sellaisten henkilöiden liikunnasta, joilla on vamman, sairauden, toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan. Liikunta vaatii tällöin soveltamista ja erityisosaamista.

Soveltava Liikunta SoveLi ry on valtakunnallinen liikuntajärjestö, jonka jäsenjärjestöt edustavat noin 461 000 ihmistä. SoveLin tavoitteena on parantaa pitkäaikaissairaiden ja vammaisten mahdollisuuksia terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan, soveltavaan liikuntaan sekä aktiiviseen elämäntapaan. SoveLin perustehtäviä ovat vaikuttamis- ja kehittämistyö sekä asiantuntija-, koulutus- ja viestintäpalvelut.