Soveltavan liikunnan kouluttajat koolla Pajulahdessa

22.5.2017

Annukka Alapappila, Elsa Havas ja Tommi Yläkangas suunnistivat mobiilisovelluksen avulla.
Annukka Alapappila, Elsa Havas ja Tommi Yläkangas suunnistivat mobiilisovelluksen avulla.
Terhi Huovinen ja Heidi Kirén pohtivat, millaisia onnistumisia työssä soveltavan liikunnan parissa on viime aikoina koettu.
Terhi Huovinen ja Heidi Kirén pohtivat, millaisia onnistumisia työssä soveltavan liikunnan parissa on viime aikoina koettu.

Tapaamisessa kuultiin koulutuksen ajankohtaisia asioita ja keskusteltiin ahkerasti.

Kouluttajatapaamisessa kuultiin muun muassa suunnittelija Liisa Paavolan (Ikäinstituutti) alustusta aiheesta Osaamista ikäihmisten kohtaamiseen, ohjaamiseen ja neuvontaan sekä tutkimuspäällikkö Aija Saaren (VAU) alustusta aiheesta Valtti-toiminta opiskelijoiden osaamista vahvistamassa.

Työpajoissa tutustuttiin ohjaava opettaja Jukka Vetoniemen (Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri) opastuksella äly- ja mobiililaitteisiin koulutuksen ja liikunnan tukena. Lehtori Terhi Huovinen (Jyväskylän yliopisto) vei osallistujat lapsen rooliin liikuntaryhmässä ja miettimään, kuinka aikaa löytyisi yhdelle lapselle kerrallaan. Lehtori Anita Ahlstrand (Metropolia Ammattikorkeakoulu) opasti kehollisten ja pelillisten menetelmien käyttöön monikulttuurisissa ryhmissä.