SoveLin projektiavustusta kahdeksalle, seuratukea kolmelle hakijalle

22.6.2010

SoveLin projektiavustusta haki 9 toimijaa ja sitä myönnettiin 8:lle yhteensä 4 000 euroa. Seuratukea sai kevään haussa 3 SoveLi-järjestöjen yhdistystä, yhteensä 5 000 euroa.

Saajista kolme oli valtakunnallisia keskusjärjestöjä ja viisi paikallisyhdistyksiä. Ensisijaisessa asemassa tukea myönnettäessä olivat ne SoveLin jäsenjärjestöt, jotka eivät saa opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta-avustusta liikuntaan. Myönnettävän tuen määrä oli maksimissaan 700 euroa kokonaissumman ollessa 4 000 euroa. 

SoveLin Liikunta sopii jokaiselle -koulutushankkeen tavoitteena on muun muassa paikallisyhdistysten liikuntavastaavien määrän lisääminen. Nyt myönnetty projektiavustus tukee tätä tavoitetta.

Myönnetyt avustukset

Keskusjärjestöt:

1) Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry: Valtakunnallinen liikuntatoiminnan kehittäminen, 700 e

2) Suomen Mielenterveysseura ry: Valtakunnallisen liikuntatoiminnan kehittäminen, 700 e

3) Suomen Selkäliitto ry: Valtakunnallisen liikuntatoiminnan kehittäminen, 700 e

Paikallisyhdistykset:

1) Mielenvireys ry, Oulu (Mielenterveyden keskusliitto*): Kehon ja mielen hyvinvointi, 380 e

2) Mikkelin Parkinsonyhdistys ry, Mikkeli (Suomen Parkinson-liitto ry*): Parkkissaliliikunta, 380 e

3) Suomen Dystonia-yhdistys ry, Tampere (Suomen Parkinson-liitto ry*): Liikuntayhdyshenkilön aktivointi, 380 e

4) Turun aivohalvaus- ja dysfasiayhdistys ry, Turku, (Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry): Kaikille avoin salsaryhmä, 380 e

5) Turun seudun Parkinson-yhdistys ry, Turku, (Suomen Parkinson-liitto ry*): Terveyttä tanssien ja laulaen, 380 e

* Järjestö saa opetus- ja kulttuuriministeriöstä toiminta-avustusta liikuntaan.

Seuratukea kolmelle SoveLin jäsenjärjestön yhdistykselle

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain seuratoiminnan kehittämistukia Veikkauksen tuotoista. SoveLin jäsenjärjestöjen paikallisyhdistykset osasivat hakea tänä vuonna aiempaa vilkkaammin aikuisten liikuntatoiminnan kehittämiseen tarkoitettua seuratukea ja tukea saivat:
 
1) Balanssi ry, Rovaniemi (Mielenterveyden keskusliitto) 2 000 euroa
2) Borgå Reumaförening rf, Porvoo (Suomen Reumaliitto) 1 500 euroa
3) Etelä-Pohjanmaan MS-yhdistys ry, Seinäjoki (Suomen MS-liitto) 1 500 euroa
 
SoveLin jäsenjärjestöistä tukea haki tänä vuonna 17 yhdistystä, kun viime vuonna hakijoita oli 6 ja saajia yksi. Aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan oli jaossa 150 000 euroa. Lasten ja nuorten urheiluun jaettava summa oli 600 000 euroa.

Vuonna 2010 eri seuratukimuotoihin tuli hakemuksia kaikkiaan 1 437, joista 1 082 tuli lasten- ja nuorten liikuntaan ja 355 aikuisten terveyttä edistävään liikuntaan. Hakemuksia jätettiin tänä vuonna noin 250 enemmän kuin viime vuonna. Kasvu näkyy sekä lasten ja nuorten että aikuisliikunnan hakemusmäärissä. Sama hakija ei voi saada KKI- ja seuratukea.

Lisätietoa seuratuesta: www.seuratuki.fi

Heidi Hölsömäki, SoveLi ry