Liikunta hillitsee lihavuusgeenin toimintaa nuorilla

18.5.2010

Ylipainolle perimänsä takia alttiit nuoret voivat voittaa lihomisalttiutensa liikunnan avulla, tuore tutkimus vihjaa. Tulokset vahvistavat käsitystä, jonka mukaan lihavuudelle altistava FTO-geeni vaikuttaa lihomiseen vain henkilöillä, jotka eivät liiku riittävästi.

Tutkimuksessa havaittiin, että tutkituista eurooppalaisnuorista 37 %:lla ei ollut lihavuudelle altistavaa FTO-geenin alleelia, 47 %:lla oli yksi ja 16 %:lla kaksi. Jokainen alleeli merkitsee noin 1,5 kilon lisäpainoa, aiemmista tutkimuksista tiedetään.

Kuitenkin kun nuorten fyysinen aktiivisuus huomioitiin, geneettinen lihomisalttius ei toteutunut nuorilla, jotka harrastivat liikuntaa vähintään tunnin päivittäin. Tutkimukseen osallistui 752 nuorta kymmenestä Euroopan maasta.

Havainnot pitää vielä varmistaa uusissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat vahvasti siihen, että perinnöllinen lihavuustaipumus on nujerrettavissa liikunnan avulla.

Tutkimus julkaistiin Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim
(Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine 2010;164:328-333)
http://archpedi.ama-assn.org/cgi/content/abstract/164/4/328

 

Copyright Duodecim 2010. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.