Lahdessa yhdistettiin kulttuuri ja liikunta

6.9.2006

Päijät-Hämeen MS-yhdistystyksen pisteessä oli mahdollisuus kokeilla keilausta keskellä bulevardia.
Päijät-Hämeen MS-yhdistystyksen pisteessä oli mahdollisuus kokeilla keilausta keskellä bulevardia.
Eija Savikko luovutti Hyvän tahdon tunnustuksen Lahden Reumayhdistykselle.
Eija Savikko luovutti Hyvän tahdon tunnustuksen Lahden Reumayhdistykselle.
Viestireppu lähti Lahdesta erilaisilla pyörillä kohti 
Hämeenlinnaa.
Viestireppu lähti Lahdesta erilaisilla pyörillä kohti Hämeenlinnaa.

Lahdessa Kirkkopuiston bulevardilla tapahtui tiistaina 5.9. kun Hyvän tahdon viestitapahtuma kokosi yhteen paikallisia soveltavan liikunnan järjestäjiä ja harrastajia. Tapahtumaan osallistui arviolta 350 innokasta liikkujaa.

Vauhtia liikkujiin laittoi tapahtuman juontaja Mika Hollo Lahden kaupungin liikuntatoimistosta. Tapahtuman aluksi oli kaikilla mahdollisuus tutustua ja kokeilla seuraavia liikuntamuotoja: boccia, tarkkuussuunnistus, puistogolf, bailatino, puhallustikka, mölkky ja tupamölkky ja keilaus.

Lahden kaupungin liikuntatoimen / erityisliikunnan Lahti Liikkeelle -neuvontapisteessä oli mahdollisuus täyttää tyypin 2 diabetes riskitestilomake, mittauttaa verenpaine tai rasvaprosentti. Neuvonnan ja testien lisäksi oli myös mahdollisuus kokeilla sauvakävelyä ja saada tekniikkavinkkejä tehokkaaseen ja turvalliseen harjoitteluun.

Hyvän tahdon tunnustuksen saapui jakamaan Lahden kaupungin erityisryhmien liikuntasihteeri Eija Savikko. Palkinnon sai Lahden Reumayhdistys ry ansiokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä soveltavan liikunnan edistämiseksi.

Viesti saapui Jyväskylästä Pirjo Huovisen ja Anita Meurosen matkassa ja sitä vastaanottamaan estradille saapui joukko Lahden seudun paikallisten yhdistysten edustajia juuri palkitun Lahden Reumayhdistyksen johdolla.

Viestireppu viipyi Lahdessa vain hetken sillä matka kohti Hämeenlinnaa piti aloittaa ajoissa. Reppu lähtikin kohti Hämeenlinnaa näyttävästi erilaisten polkupyörä sovellutusten kyydissä. Ilta huipentui teatteriesitykseen, Piukat Paikat johon lippuja oli saanut ostaa järjestöiltä ja kaupungin liikuntatoimelta.

Teksti ja kuvat: Jenni Mehtälä