Uimari Hanna-Maria Seppälästä Hengitysliiton kummiurheilija

29.5.2006

Fysioterapeutiksi opiskeleva Hanna-Maria Seppälä tietää, että hyvä yleiskunto lisää hengityssairaiden hyvinvointia, koska se helpottaa hengittämistä ja auttaa toipumaan sairauden pahenemisvaiheista. Kuva: Tuula Hakkarainen
Fysioterapeutiksi opiskeleva Hanna-Maria Seppälä tietää, että hyvä yleiskunto lisää hengityssairaiden hyvinvointia, koska se helpottaa hengittämistä ja auttaa toipumaan sairauden pahenemisvaiheista. Kuva: Tuula Hakkarainen

Hengitysliitto Heli on saanut kummiurheilijakseen uimari Hanna-Maria Seppälän. Kummiurheilijanimitys julkistettiin 27.5. Helin Hoikan aluekeskuksessa Vammalassa, jossa noin 500 lasta vanhempineen eri puolilta Suomea oli viettämässä Hengitysliiton perhepäivää liikunnan ja yhdessäolon merkeissä. Lapsille huippu-uimarin tapaaminen oli yksi päivän kohokohdista.

Hanna-Maria Seppälä on iloinen roolistaan Helin kummiurheilijana.

– Pidän tärkeänä Helin tekemää työtä. Urheilijana arvostan etenkin perheliikuntaa ja liikunnallisten elämäntapojen juurruttamista osaksi ihmisten arkipäivää. Myös savuttomuustyö on lähellä sydäntäni. En ole koskaan polttanut, koska siinä ei mielestäni ole mitään järkeä. Toivon, että omalla esimerkilläni kannustan nuoria olemaan sytyttämättä ensimmäistäkään tupakkaa, Hanna-Maria Seppälä sanoo.

Hengitysliitossa ollaan ylpeitä siitä, että Hanna-Maria Seppälä haluaa olla mukana edistämässä Helin toiminnan ytimessä olevia asioita kuten terveellisiä elämäntapoja, savuttomuutta, liikuntaa sekä oikeutta hyvään sisä- ja ulkoilmaan.

– Hanna-Maria on upea urheilija ja paras mahdollinen esikuva kaikille lapsille ja nuorille. Urheilijana hän pitää huolta itsestään ja hyvinvoinnistaan, lisäksi hän on esimerkillinen urheilija, joka huolehtii myös tulevaisuudestaan opiskelemalla itselleen fysioterapeutin ammatin, Hengitysliitto Helin yhteyspäällikkö Kimmo Juutilainen toteaa.

– Helin kummiurheilijana Hanna-Maria osallistuu tilaisuuksiimme ja on mukana hengityssairaiden hyväksi toteutettavissa keräyksissä. Kummiurheilijana hän antaa myös "kasvot" Helin terveyden edistämistyölle.

Hanna-Maria Seppälän mukana olo Hoikassa oli kohokohta perhepäivään osallistuneille lapsille. Huippu-urheilijan esittelyä ja haastattelua kuunneltiin tarkasti, myös nimikirjoitukset tekivät kauppansa.

Hanna-Maria Seppälä toivoo pystyvänsä kannustamaan lapsia ja nuoria ottamaan liikunnan säännölliseksi osaksi elämänsä.

– Lapsi ei opi liikunnalliseksi aikuiseksi ellei häntä tueta siinä alusta pitäen. Kaikista ei tarvitse tulla huippu-urheilijoita, mutta liikunnan ilo on löydettävä nuorena. Siinä aikuisilla ja vanhemmilla on paljon tehtävää, Hanna-Maria Seppälä uskoo.

– Liikunnan ja hyvän kunnon merkitys korostuu hengityssairailla. Hyvä yleiskunto kunto lisää hyvinvointia helpottamalla hengittämistä ja auttamalla toipumaan sairauden pahenemisvaiheista, Hanna-Maria Seppälä, tuleva fysioterapeutti, tietää.

Hengitysliitto Heli on yksi SoveLin 18:sta jäsenjärjestöstä.

Lisätietoja: Kimmo Juutilainen, yhteyspäällikkö, Hengitysliitto Heli, puh. 040 754 9744

Hanna-Maria Seppälän kotisivut osoitteessa www.hanna-maria.com