Liikuntaa Kaikille Lapsille -hanke vauhdissa!

13.9.2004

Tänä kesänä toteutettiin osana LKL-hanketta viisi alueellista "Soveltavan liikunnan leiriä" yhteistyössä alueellisten SLU-leirien kanssa ja yksi oma leiri. Kokemukset olivat kannustavia.



 Leireille osallistui enemmän erityistukea tarvitsevia lapsia kuin koskaan
aikaisemmin. Ennätyssaatiin aikaan Pitkis-Sportilla, jossa yli
kolmekymmentä lasta osallistui soveltavaan ohjelmaan. Osa erityistukea
tarvistevista lapsista sporttaili suoraan judon, jalkapallon ja melonnan
lajileireillä avustajiemme tukemana. Myös aluejärjestöt satsasivat
inkluusioon. Parhaimmillaan sulautuminen ei näkynyt ulospäin lainkaan.
Vain me vastuuhenkilöt tiesimme lasten erityistuen tarpeen. Avustajat
sulautuivat ohjaajien joukkoon. Maalipallo ja pyörätuolipelit olivat
leirien hittejä.  Toimivaa yhteistä liikuntaa!

Lajiliittohanke starttaa viimeiselle kaudelleen

Eettisen lajiliittohankkeen puitteissa siirrytään kolmannelle eli
viimeiselle vuodelle. Viimeisen kauden 2004-2005 päätavoitteena on
toteuttaa vammaisliikuntajärjestöjen (SIU, SKLU, NKL)
nuorisokisauudistus " JUNIOR GAMES" loppuun.  Liikunta-, näkö- ja
kehitysvammaisten lasten ja nuorten JUNIOR GAMES -kisat järjestetään
1.12. Jyväskylässä uusitussa kuosissa.
Lisäksi toteutetaan "Yhdessä ja erikseen, lasten urheilun hyvät tarinat"
-oppaan, johon keräämme rohkaisevia inkluusioesimerkkejä kentältä ja
jatkamme lajiliittoyhteistyötä.

Hyviä seuramalleja etsitään

Jos tiedät kertomisen arvoisen tarinan toimivasta lasten liikunnan
seuraintegraatiosta, kerro vinkkisi Aija Saarelle. Ensisijaisesti keräämme
yhteistyölajiliittojen alaisia seuratarinoita, mutta muutkin
kiinnostavat. Yhteistyölajiliittojamme ovat siis Judoliitto, SUL,
Palloliitto, Taitoluisteluliitto, SvoLi,Salibandyliitto, Suomen Latu ja
uusimpana Uimaliitto. Tarinoita on jo nyt koossa, mutta koosteen halutaan lajivalikoimaltaan, alueellisesti, kielellisesti ja
toiminnallisesti olevan mahdollisimman kattavan.

Käänteinen integraatio valokeilassa

Työkaluna erilaisuuden ymmärtämiseen  työstetään
koulutusmateriaaleja käänteisestä integraatiosta.  Käänteinen
integraatio ja vammaisurheilun roolimallit ovat ajankohtaisia juuri nyt
paralympialaisten kynnyksellä.

 Ohjaajavinkki  paikalliskerhoihin:

Käänteinen integraatio/vammaisurheilun lajivinkit työkaluna
suvaitsevaisuuteen
Vammaisurheilun lajit toimivat hyvänä asennetyökaluna erilaisuuden
kohtaamiseen.  LKL- hankkeen puitteissa tätä kutsutaankäänteiseksi
integraatioksi. Näkövammainen lapsi yleisessä ryhmässä koulussa tai
vapaa-ajalla voi loistaa, kun koko ryhmä kokeilee maalipalloa tai sen
viitepelejä. Maalipallo, boccia, pyörätuolipelit, kelkkajääkiekko,
sokkopingis jne. toimivat myös tilanteissa, joissa ohjaaja haluaa
perehdyttää ohjattaviaan vammaisurheiluun, vaikka ryhmässä ei olisikaan
erityistukea tarvitsevia lapsia. Maalipallo toimii yllättävän hyvin myös
kehitysvammaisten ja liikuntavammaisten lasten parissa.

Paralympialaiset 17.-28.9.2004 Ateenassa näkyvät myös tiedotusvälineissä

Paralympialaiset TV2:sessa seuraavasti:

Avajaiset
17.9. TV2 klo 23.50-00.20
Koosteet
21.9. TV2 klo 23.40-00.10
25.9. TV2 klo 16.40-17.10
29.9. TV2 klo 12.20-13.10
Lisäksi Teksti-TV seuraa kisoja, samoin Radio Suomen Urheiluradio.

Lisää materiaalia ohjaajille
Osana LKL-hanketta suunnittellaan parhaillaan "Vammaisurheilun pelit
tutuiksi" - lajikortteja  Paralympia- ja Special Olympics-peleistä +
kuhunkin lajiin kahta viitepeliä piirrettynä ohjeineen. Pelipaketin
sisällöstä vastaa Riikka Juntunen, piirtäjänä toimii Minna
Mattila-Aalto. Lajikorttien kuvitusta kerätään mm.Ateenasta. Kortit ovat
valmiina vuoden vaihteen jälkeen.

Vinkkejä kerhoon:
Nauhoita paralympialaiskoosteet videolle, katsokaa koosteesta sopiva
pätkä kerhossa, jonka jälkeen kerhon teemana "paralympialaiset". Tässä
vinkkejä todennäköisimmin teeveessä näkyvistä suomalaislajeista
1.Keihään heitto (pallon, Kooshpallon, turbokeihään heitto)
2.Istumalentopallo (isolla ilmapallolla istuen tuoleilla tai lattialla,
verkkona penkit). "Putsaa puolesi" -leikki
ilmapalloilla/sanomalehtipalloilla alkuverryttelynä.
3.Maalipallo (helisevä kenko tai ilmapallon/salibandypallon/ tms sisälle
kulkunen/kulkusia. Kolmihenkisin joukkuein, silmät sidottuna pallon
vieritystä vastustajan  sisäjalkapallomaaleihin (jos iso pallo) ja
salibandymaaleihin (jos sählypallo).

Keksi itse lisää!



Ohjaajakoulutusta alueellisesti

Olemme toteuttaneet jo seitsemän toiminnallista kurssia lasten liikunnan
ohjaajille. Kaksipäiväisessä koulutuksessa tutustutaan inkluusion
erilaisiin toteuttamistapoihin teoriassa ja käytännössä, ideoiden
yhdessä lisää toimivia leikkejä, pelejä ja sovelluksia.
Seuraavat koulutukset ovat Vaasassa 18.-19.9. ja Haukiputaalla
9.-10.10.2004.

Vuoden 2005 kursseista on sovittu seuraavat:
Kauhajoki 15.-16.1. ja Imatra 19.-20.3. 2005. Kurssit pyritään
järjestämään yhteistyössä alueellisen SLU-organisaation kanssa.
Tiedustelut kursseista: johanna.helenius@siu.fi, 040 522 0933. Johanna
kerää parhaillaan listaa vuoden 2005 kursseista.

LKL-hanke

Liikuntaa Kaikille Lapsille -hankkeessa  (2002-2006) toteutetaan nk.
eettisen lajiliittohankkeen puitteissa yhteistyötä seitsemän lajiliiton
kanssa (2002-2005). Tavoitteena on löytää toimintatapoja ja käytäntöjä,
jotka eivät sulje erityistukea tarvitsevaa lasta pois yleisestä
liikunnasta leireillä,  seuroissa, ip-kerhoissa jne. Tätä hanketta tukee
Nuori Suomi.  Lisäksi toteutamme Opetusministeriön tuella  koulutusta ja
koulutuksen tueksi materiaaleja.

Hanketta koskevat tiedustelut:

Hankkeen osa-aikaisena projektikoordinaattorina toimii Johanna
Helenius,  040 522 09 33
NKL/ Tuomas Törrönen
SKLU/ Virpi Remahl
SIU/ Aija Saari

Lähde: Suomen Invalidien Urheiluliitto SIU; Aija Saari