SoveLi ry:n 10-vuotisjuhlat ja Liikkeelle-kirjan julkistamistilaisuus ke 7.4.

31.3.2004

Valtakunnallinen soveltavaa liikuntaa edistävä Soveltava Liikunta SoveLi ry kutsuu Teidät 10-vuotisjuhlaansa, jota vietetään keskiviikkona 7.4. Helsingissä (SLU-talo, Radiokatu 20). Tilaisuudessa julkaistaan uusi Liikkeelle-kirja, jossa opastetaan paikallisia toimijoita soveltavan liikunnan järjestämisessä.

Toimittajilla on mahdollisuus haastatella sekä kirjan tekijöitä että juhlapuhujia kirjan julkistamisen yhteydessä.

10-vuotisjuhlapuheen pitää professori Ilkka Vuori. Hänet tunnetaan suomalaisen terveysliikunnan uranuurtajana, tutkijana ja asiantuntijana. UKK-instituutin johtajuudesta eläkkeelle jäänyt Vuori vaikuttaa edelleen muun muassa Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n hallituksessa.

Erityisliikunnan pioneeri ja valtionhallinnon edustaja Kari Koivumäki kertoo juhlassa soveltavan liikunnan virstanpylväistä. Koivumäki toimi aikoinaan sihteerinä silloisen Suomen erityisryhmien liikunta ry:n alkutaipaleella. Nykyisin hän on opetusministeriön liikuntayksikön erityisliikunnan suunnittelija sekä valtion liikuntaneuvoston erityisliikunnan jaoston sihteeri.

Liikkuja Tuija Helander puhuu omista sovelletun liikunnan kokemuksistaan. ”Olin synnynnäisen keuhkosairauteni vuoksi huonossa kunnossa ja olisi voinut kuvitella, ettei siinä tilanteessa kannata edes ajatella liikuntaa. Kokemus osoitti asian olevan päinvastoin. Sitä tärkeämmäksi liikkuminen tuli toimintakyvyn kannalta, mitä huonommassa kunnossa olin. Mielikuvituksella ja luovuudella jokainen voi liikkua tavalla tai toisella.”  Helander on mukana Hengitysliiton liikuntaprojekteissa ja vaikuttaa Elinsiirtoväen Liikuntaliitossa sekä hallituksen jäsenenä että aktiiviliikkujana.

Juhlaan on kutsuttu toistasataa sovelletun liikunnan vaikuttajaa järjestön toimintavuosien ajalta.

 Sovellettu liikunta sopii kaikille

Suomen Erityisliikunnan yhdistys perustettiin Helsingissä 1993 osana valtakunnallisten liikuntajärjestöjen yhteistyöprosessia, jolloin syntyi myös Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU). Viime marraskuussa yhdistyksen nimi muutettiin Soveltava Liikunta SoveLi ry:ksi. ”Emme halua korostaa liikkujien erilaisuutta, vaan sitä, että oikein suunnittelemalla liikunta sopii kaikille. Tästä tulee myös yhdistyksen motto SoveLi sopii jokaiselle”, toiminnanjohtaja Raija Luona-Helminen kertoo.

SoveLin tavoitteena on edistää liikunnan harrastamista niin, että se olisi kaikkien ihmisten ulottuvilla vammasta tai sairaudesta huolimatta. Lähtökohtana on, että sovellettu liikunta sopii jokaiselle. Järjestön toimintamuotoja ovat koulutus, tiedotus, yhteistyö, soveltavan liikunnan apuvälinetoiminnan hallinnointi, projektit ja tutkimus.

SoveLiin kuuluu 15 jäsenjärjestöä, joissa on yli 300 000 suomalaista. Järjestöillä on noin 1000 yhdistystä ja kerhoa, joiden liikuntapalveluja käyttää jäsenistä noin 100 000 henkilöä. SoveLin toiminta palvelee myös muita suomalaisia.

SoveLin jäsenjärjestöt ovat: Aivohalvaus- ja dysfasialiitto ry, Allergia- ja astmaliitto ry, Elinsiirtoväen Liikuntaliitto ry, Epilepsialiitto ry, Förbundet Finlands Svenska Synskadade rf, Hengitysliitto Heli ry, Lihastautiliitto ry, Mielenterveyden Keskusliitto ry, Suomen CP-liitto ry, Suomen Mielenterveysseura ry, Suomen MS-liitto ry, Suomen Parkinson-liitto ry, Suomen Reumaliitto ry, Suomen Selkäliitto ry ja Suomen Sydänliitto ry. 

Lisätietoa: toiminnanjohtaja Raija Luona-Helminen, SoveLi, puh. 040 511 5941

Tietoa järjestöstä: www.soveli.fi ja julkaistavasta kirjasta: www.soveli.fi/arkistot/julkaisut/

 LIITE         10-vuotisjuhlaohjelma

 

 

Soveltava Liikunta SoveLi ry:n 10-vuotisjuhla

Liikkeelle-opaskirjan julkistamistilaisuus

Keskiviikko 7.4. 2004, SLU-talo, Radiokatu 20, Helsinki

OHJELMA

Päivän puheenjohtajana toimii Raija Luona-Helminen.

11.30            Onnittelujen vastaanotto

12.00            Tervetuloa

                     Leena Hosike-Punta

12.10           Kirjan julkistaminen

                     Liikkeelle – opas paikallistason liikuntatoiminnan järjestämiseen 

                    Oppaan toimittajat, kustantaja

 13.00         Juhlakahvit, seurustelua

 13.40         Juhlapuhe

                   Ilkka Vuori

14.00         SoveLin virstanpylväät

                   Kari Koivumäki

14.20         Sequire Tropical: ”No te quedes atrás” – salsaa turkulaisittain.

                   Sequire Tropical on Turun Seudun aivohalvaus- ja

                   afasiaryhmän  tanssiryhmä.

 14.35         Liikkujan tarina

                    Tuija Helander

 14.50        Tilaisuuden päätös

                    Raija Luona-Helmin