Junior Games Jyväskylässä

23.11.2016

Vammaisurheilun Junior Games -tapahtuma tuo urheilun iloa ja liikkumisen riemua Jyväskylän Hipposhalliin 30. marraskuuta. Tapahtumassa kilpaillaan yleisurheilun kolmiottelussa, sukkulaviestissä ja sokkopingiksessä. Kolmiottelun lajeina ovat vammaluokasta riippuen mm. juoksu, kelaus, pituushyppy, turbokeihäänheitto, kuulantyöntö sekä pyörätuolislalom.

Tapahtumaan on ilmoittautunut 344 osallistujaa, jotka osallistuvat valintansa mukaan joko kilpa- tai harrastesarjaan. Junior Games -osallistujia kannustamassa on myös paralympiamitalisti Henry Manni, joka on itse nuorempana osallistunut JG-tapahtumaan useana vuonna.

– Tapahtumapäivän tarkoitus on lisätä liikettä, saada onnistumisen kokemuksia ja kokea liikunnan sykähdyttäviä hetkiä. Toivottavasti mahdollisimman monelle osallistujalle tulee ikimuistoinen päivä Junior Games -kisoissa, tapahtumasta vastaava Nina Peltonen sanoo.

 

Lähde: Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU