Ajankohtaista

Säännöllinen liikunta keski-iässä kohottaa kuntoa, mutta myös vähentää tulehdusmerkkiaineita kehossa, ja mahdollisesti sitä kautta myös sydänsairauksien riskiä.
Liikuntaa harrastavat naiset säästyvät rintasyövältä muita todennäköisemmin, vaikka eivät juoksisi lenkkiä joka päivä. Jo vähäinenkin liikunta pienentää riskiä verrattuna fyysisesti passiiviseen elämään.
Aivohalvauspotilaille räätälöity ryhmäjooga voi parantaa potilaiden motoristen taitojen ja tasapainon palautumista, tuore tutkimus osoittaa. Jooga auttaa vaikka sen aloittaisi vasta puolen vuoden päästä sairastumisesta.
Viikoittainen liikunnan harrastaminen parantaa sydänpotilaiden fyysistä kuntoa, mutta voi lisäksi helpottaa masennusoireita, jotka ovat yleisiä sydänoireisiin sairastuneilla. Yhdysvaltalaistutkimuksessa hyödyt sai liikkumalla puoli tuntia kolmesti viikossa.
Punttisalilla viihtyvät miehet saattavat tutkijoiden mukaan säästyä aikuistyypin diabetekselta muita todennäköisemmin. Suoja on vielä parempi, jos voimaharjoitukset yhdistää kuntoiluun.
Yli viisi miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain ennenaikaisesti liikkumisen puutteen vuoksi. Jos liikkumattomuus saataisiin kitkettyä, pitenisi maapallon väestön odotettavissa oleva elinaika kahdeksalla kuukaudella.
Psoriaasi-ihotautia potevat saattavat sairastua muita herkemmin aikuistyypin diabetekseen, tuore yhdysvaltalaistutkimus vihjaa. Yhteyden voi selittää krooninen tulehdus, joka psoriaasiin ja diabetekseen liittyy. Samaan viittaavia tuloksia on saatu aiemminkin.
Kun koululaiset ja opettajat siirtyivät kesälomille, kirmaavat lapset leireille harrastusten pariin. Liikuntatoiminta lisääntyy sekä lasten että aikuisten arjessa.
Suomen Liikunta ja Urheilu SLU ry, Nuori Suomi ry ja Kuntoliikuntaliitto ry ovat tänään päättäneet perustaa uuden liikunnan ja urheilun kattojärjestön. Liikuntajärjestöt hakevat muutoksella toimintaansa lisää tehokkuutta ja vaikuttavuutta, joiden tuloksena paikalliselle tasolle syntyy lisää laadukasta liikettä.
Säännöllinen liikunta voi lukuisten muiden terveyshyötyjensä lisäksi parantaa syöpään sairastuneiden ennustetta ja auttaa heitä elämään pitempään. Näin ollen fyysisesti aktiivisesta elämäntavasta kannattaa pitää kiinni syövästä huolimatta.
RSS