Ajankohtaista

Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ja SoveLi selvittivät talvella ja keväällä 2013 kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen liikuntatoimintaa monipuolisella kyselyllä. Selvitykseen osallistuivat SoveLin kaikki 17 jäsenjärjestöä.
On aika antaa raikuvat aplodit teille kaikille!
Liiku Mieli Hyväksi -seminaari järjestetään 26.–27.8.2013 Liikuntakeskus Pajulahdessa. Seminaarissa on vielä tilaa, joten muistathan ilmoittautua 1.8.2013 mennessä.
Kaikille avoin Helppo Liikkua – Apuvälineiden ideakilpailu sai jatkoaikaa!Yksi potentiaalinen osallistujaryhmä on alan opiskelijat, joten kilpailuaikaa jatkettiin elokuun lopusta syyskuun loppuun.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 647 000 euroa avustusta Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallisille kokeiluhankkeille lukuvuodelle 2013-2014. Avustettavia hankkeita on 17. Liikkuva koulu -ohjelman päätavoitteena on vakiinnuttaa kouluihin liikunnallinen toimintakulttuuri ja lisätä koululaisten fyysistä aktiivisuutta.
Hyvinkään Järjestökeskus Onnensilta täyttyi tyytyväisistä liikkujista maanantaina 13.5.2013, kun paikalliset terveysjärjestöt viettivät yhteisen liikuntapäivää.
Liikunnan ja urheilun kattojärjestö Valo käynnisti toimintansa huhtikuussa. Valon strategia ja säännöt ovat herättäneet tunteita ja keskustelua potentiaalisessa jäsenkentässä. Pääsihteeri Teemu Japisson toivoo kansanterveysjärjestöjä Valon kumppanijäseniksi.
Tänä vuonna ilmestyy SoveLin 20-vuotisjulkaisuna yksi Soveli-lehti. Jutuissa silmäillään taaksepäin, mutta ennen kaikkea keskitytään tähän päivään ja juhlavuoden tapahtumiin mielenkiintoisten ihmisten ja tapahtumien kautta.
Liikuntatieteellinen Seura on avannut liikunnan hanketoiminnan tiedonkulun kehittämiseksi sivuston Liikuntahankkeet.fi ja julkaissut raportin liikunnan hanketoiminnasta.
Psoriaasi-ihosairautta potevien kannattaa pitää huolta terveydestään esimerkiksi liikkumalla ja syömällä terveellisesti, koska he voivat yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan sairastua sydänkohtauksiin ja aivohalvauksiin muuta väestöä todennäköisemmin.
RSS