Ajankohtaista

Iän myötä ihmisen keho heikkenee ja liikkuminen vaikeutuu, mutta muutos on todennäköisesti vähäisempi henkilöillä, jotka noudattavat terveellisiä elintapoja jo keski-iässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan tärkeintä on pysyä liikkeellä ja syödä terveellisesti.
Eduskunnan täysistunnossa tiistaina 21. lokakuuta käydään lähetekeskusteluja hallituksen esityksistä.
Liikunnan lisäämisen rinnalla puhutaan erikseen liikkumattomuuden ja passiivisen ajan vähentämisestä. Lisää liikettä olisi saatava. Ei vain hikiliikuntaa, vaan myös päivittäistä liikkumista istumista tauottamaan.
Kaatumiset ja luunmurtumat ovat yksi yleisimmistä vanhusten terveysriskeistä, mutta niiden todennäköisyyttä voi pienentää huolehtimalla fyysisestä kunnosta ja tasapainosta. Tuoreen australialaistutkimuksen perusteella muun muassa uinti on tähän hyvä keino.
Tapahtumia, koulutusta, kampanjoita ja paljon muuta.
Hallitus on antanut esityksen uudeksi liikuntalaiksi, joka korvaisi nykyisen liikuntalain vuodelta 1998. Lain keskeisinä tavoitteina on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikuntaan, väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä fyysistä toimintakykyä, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalaistoimintaa, ml. seuratoimintaa sekä huippu-urheilua samoin kuin liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa.
Jokaisen järjestön - kuten myös SoveLin - tärkein tehtävä on kuunnella, kunnioittaa ja arvostaa jäsenistönsä tarpeita ja toiveita, edistää yhdessä tekemistä ja toimia innovatiivisesti ja aktiivisesti yhteisen tahtotilan suunnassa.
- Kehomme on kehittynyt tuhansien sukupolvien aikana kestämään konttaamista, ryömimistä, kiipeämistä ja juoksemista, mutta hyvin vähän istumista, huomauttaa Työterveyslaitoksen ylilääkäri ja työn ergonomian asiantuntija Esa-Pekka Takala.
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tunti liikuntaa koulun jälkeen voi parantaa koululaisten keskittymiskykyä ja ajattelua. Hyödyt ovat havaittavissa jo yhdeksän kuukauden harrastamisen jälkeen.
Yhteistyön tiivistäminen oli yksi tärkeä teema maanantaina ja tiistaina Naantalissa, kun SoveLin järjestöpäivät kokosivat jäsenjärjestöjen liikuntatoimijoita yhteen.
RSS