Ajankohtaista

Uutiset ja syksyn suunnitelmat, SoveLin ja jäsenjärjestöjemme koulutukset, tapahtumat ja kampanjat, linkit kiinnostaviin, ajankohtaisiin materiaaleihin.
Elämäntapaneuvonta edistää sydänterveyttä. Asiasta on julkaistu kaksi tuoretta tutkimusta, joista kumpikin on tehty Suomessa.
Laihduttamista yrittävien kannattaisi jättää auto kotiin ja alkaa kulkea työmatkat julkisilla, polkupyörällä tai kävellen. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan tämä voi auttaa painonpudotuksessa.
Reumaliitto kannustaa Liikkeestä hyvinvointia -toimintateemallaan kansalaisia liikunnalliseen elämäntapaan ja omasta hyvinvoinnistaan huolehtimiseen. Liitto on julkaissut Liikkeestä hyvinvointia -videon.
Liiku terveemmäksi -neuvottelukunnan julkilausuma muistuttaa yhdyskuntasuunnittelun merkityksestä arkiliikunnan lisäämisessä.
Paljon liikuntaa harrastavat elävät usein pitemmän elämän kuin liikuntaa välttelevät. Tuoreen australialaistutkimuksen perusteella tämä koskee etenkin fyysisesti raskasta ja uuvuttavaa liikuntaa harrastavia.
SoveLi lähestyi hallitusneuvottelijoita tärkeällä muistutuksella liikunnan merkityksestä kansanterveydelle. Viesti ohessa.
Keskeistä on aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisy.
Special Olympics -karnevaalit järjestetään 8.–9. toukokuuta 2015 Lohjalla, Kisakallion Urheiluopistolla. Special Olympics -toiminta käsittää kaiken kehitysvammaisten urheilun ja liikunnan, matalankynnyksen harrastamisesta huippuunsa treenattuihin urheilusuorituksiin.
Valtion liikuntaneuvosto esittää, että hallitus laatii kansallisen ohjelman, jonka mukaisesti eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa vahvistetaan kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja säädösvaikutusten arvioinnissa.
RSS