Ajankohtaista

Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää hallinnonalalleen 7 miljardin euron määrärahaa vuodelle 2017. Esitys perustuu hallituksen vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmaan. Koulutukseen ja tutkimukseen ei kohdisteta uusia leikkauksia.
Saku Rikalan sijaisuus SoveLissa päättyy, ja Anne Taulu palaa toimivapaalta toiminnanjohtajaksi.
Jos tulokset varmistuvat, virtuaalitodellisuutta hyödyntävät menetelmät voisivat tarjota huomattavan lisäavun kaatumisten vähentämisessä.
Monien tilanne paranisi huomattavasti jo muutaman elämäntapamuutoksen kuten suolan vähentämisen ja liikunnan avulla.
Polven nivelkierukan repeämä hoidetaan yleensä leikkauksella, mutta uusimpien tutkimustulosten valossa fysioterapeutin ohjaamat liikuntaharjoitukset ajaisivat saman asian. Havainnot viittaavat nivelkierukkaleikkausten olevan todennäköisesti hyödyttömiä suurelle osalle potilaista.
Kolmannen kerran järjestettävä Lounais-Suomen Soveltavan liikunnan seutufoorumi järjestetään tiistaina 30.8.2016 Valtion virastotalolla Turussa (Itsenäisyydenaukio 2). Viimeinen ilmoittautumispäivä foorumiin on 15.8.2016.
Liikunta saattaa olla jopa luultua parempi ja nopeampi apu vaikeasti hoidettavaan verenpaineeseen, tuore tutkimus osoittaa. Tulosten mukaan verenpaine laskee jo yhden liikuntakerran jälkeen.
Tutkimuksen mukaan vähäinen fyysinen aktiivisuus teki sairastumisesta todennäköisempää, etenkin yli 75-vuotiailla.
Hallituksen kärkihankkeen Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta verkkosivut on päivitetty. Sivuilta löytyy uutta tietoa valtionavustushakuun liittyen.
Dementiatutkijan mukaan terveiden elintapojen avulla muistisairauden alkamista voidaan lykätä jopa vuosia. Muistisairauksia sairastavien määrä on kasvussa väestön ikääntyessä.
RSS