Psoriasisliitto–Psoriasisförbundet
Psoriasisliitto on kouluttanut liikunnan vapaaehtoistoimijoiden verkkoa yhdistyksissään. Koulutetut vertaisohjaajat ohjaavat liikuntaa paikallisyhdistyksissä. Lisäksi liitto on kouluttanut liikuntavastaavia, joiden tehtävänä ei ole niinkään liikuntaryhmien ohjaaminen yhdistyksissä kuin psoriasista sairastavien liikuntamahdollisuuksien luominen ja edistäminen paikallisella tasolla, esimerkiksi kunnissa. Toiminnan laajuus ja aktiivisuus yhdistyksissä vaihtelevat paljon.
Liikunta on kasvattamassa entisestään merkitystään psoriasista sairastavan kokonaishoidossa, sillä viimeisimpien tutkimusten mukaan heillä on muuta väestöä enemmän metabolista oireyhtymää, sydän- ja verisuonisairauksia ja diabetesta. Tähän perustuen liitto valmistelee terveyden edistämisen ohjelmaa, jossa liikunta on olennaisena osana. Psoriasisliitto käyttää terveysliikuntasuosituksenaan UKK-instituutin kehittämää liikuntapiirakkaa sekä sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskursseillaan, vapaaehtoistoiminnassaan että viestinnässään.
Psoriasisliitto kertoo nettisivuillaan ja esitteissään nivelille ystävällisestä liikunnasta. Saatavilla seuraavat julkaisut:
- Nivelpsoriasisopas
- Nivelystävällinen liikunta/Ledvänlig motion
- Nivelystävällinen jumppaohjelma
- Liikunnan soveltuvuus nivelpsoriaatikolle
Liikunnan yhteyshenkilö
Hanna Järvinen, fysioterapeutti
Fredrikinkatu 27 A 3, 00120 Helsinki
puh. 09 2511 9053 tai 040 4553378
hanna.jarvinen@psori.fi
www.psori.fi
