Virtaa verkostoihin liikunnasta Virveli
Uusia liikuntaryhmiä, työpaikkoja, koulutusta, yhteistyötä… Virtaa verkostoihin liikunnasta (Virveli) -hanke (2006–2009) osoitti yhteistyön voiman paikallisessa soveltavan ja terveyttä edistävän liikunnan kehittämisessä.
Soveltava Liikunta SoveLi ry:n koordinoima hanke toteutettiin viidellä pilottipaikkakunnalla: Halikossa, Huittisissa, Turussa, Ulvilassa ja Raumalla. Tärkeimpänä tavoitteena oli vahvistaa liikunnan toimijoiden yhteistyötä ja saada paikallisyhdistykset mukaan liikunnan palveluketjuun.
Kansanterveys- ja vammaisyhdistykset ja kunnat tiivistivätkin onnistuneesti yhteistyötään ja paikallisyhdistysten liikuntatoiminta vahvistui. Yhteistyö onnistui etenkin isommilla paikkakunnilla, joissa on enemmän yhdistyksiä. Osa kunnista keskittyi soveltavan liikunnan palvelujen käynnistämiseen ja poikkihallinnollisen yhteistyön kehittämiseen.
Tulokset puhuvat puolestaan: Hankkeen aikana syntyi muun muassa uusia työpaikkoja, yhdistysten yhteisiä liikuntaryhmiä ja -tapahtumia sekä liikunnan pienvälineiden lainaamo. Vapaaehtoistoimijoiden ja liikkujien määrät kasvoivat. Liikunnan koulutuksissa selkeytettiin yhdistyksen liikuntavastaavan rooleja ja tehtäviä ja tutustuttiin uusiin liikuntamuotoihin.
SoveLi kehitti hankkeen avulla uusia välineitä paikallisyhdistysten liikuntakoulutuksiin. Ensi marraskuussa Kuntaliitossa julkaistava VapaaehtoisITE, itsearviointimenetelmä liikunnan toimijoille, on yksi esimerkki Virveli-projektin hedelmistä.
Välineitä paikallisen liikunnan kehittämiseen
Hankkeen tuloksista kerrotaan tarkemmin tuoreessa Virveli-hankkeen loppuraportissa:
Virveli – Virtaa verkostoihin liikunnasta. SoveLin kehittämis- ja koulutushankkeen tuloksia. Likes-säätiö 2010. Heidi Hölsömäki, Anne Taulu (toim.), Raija Luona-Helminen, Riitta SamstÈn. 28 sivua. Lataa loppuraportti tästä (pdf 1,79 MB)
Virveli-esite. Mari Vehmanen (toim.). SoveLi 2009. 16 sivua.
Esitteen viidessä jutussa kerrotaan Virveli-projektin pilottikuntien kokemuksia soveltavan liikunnan edistämisestä. Lataa esite tästä (pdf 1,44 MB)
Yhdessä liikkeelle – yhdistykset ja kunnat liikunnan kumppaneina. Edita Publishing Oy 2008. 160 sivua. Heidi Hölsömäki (toim.)
Virveli-projektin aikana syntynyt kirja tarjoaa välineitä liikunnan yhteistyöhön muun muassa verkostoteorian sekä kulttuurisen muutoksen ja sen johtamisen näkökulmista.
Materiaaleja voi tilata painettuna täältä