Terveysjärjestöt kehittävät liikuntapalveluja ja innostavat liikkumaan

21.2.2018


Kangasalla asuva Eino Roine on astellut keuhkoahtaumapotilaille suunniteltua liikkumispolkua pitkin. Terveyskeskuksen räätälöidyn kuntosaliryhmän jälkeen hän on harrastanut omatoimista liikuntaa sauvakävelystä ulkotöihin. Hengitysliiton liikkumispolkuhanketta ja muita hyviä toimintamalleja esitellään tuoreessa Soveli-lehdessä.

Kiinnostaisiko sinua geokätköily, luontoliikunta tai yhdenvertainen golf? Näihin pääset tutustumaan Soveli-lehdessä. Esillä ovat myös yhdistysliikunta ja KKI-ohjelman hanketuki, soveltavan liikunnan tutkimukset ja alan tapahtumat.

Aivoinfarktin sairastanut Kaj Kunnas kertoo Heidi Hölsömäen haastattelussa, että jokainen meistä tarvitsee oman joukkueen, niin nuoret kuin vanhat.

– Moni nuori saa yhteenkuuluvuuden tunteen ja identiteetin urheiluseuran kautta. Voi olla tapparalainen, ässäläinen tai ilvesläinen. Se on arvokasta, kun elämä individualisoituu ja on erilaisia perhesuhteita. Saat piirin, johon kuulut.

Kunnas rinnastaa seurojen ja terveysjärjestöjen joukkueet.

– Minä kuulun aivoinfarktijoukkueeseen, ja saan sitä kautta lohtua ja juttuseuraa.

 

Lue lisää Kunnaksen ajatuksia ja muita lehden juttuja maksutta osoitteessa: https://www.soveli.fi/julkaisut/soveli-lehti


Mistä aiheesta tai kenestä henkilöstä sinä haluaisit lukea Soveli-lehdestä? Ehdota juttuaihetta lähettämällä viestiä sivun kautta tai osoitteeseen: toimitus@soveli.fi